Yleinen mielipide pitää lähiräjähteiden saatavuutta Suomessa kriittisenä. Ainoa EU-alueen TNT-tehdas on Puolassa, eikä sen tuotanto riitä edes Rehupiiklesin lavashow'hun. Uutissirkuksen maakuntavasikka Kustaa Juntti sai katukaupassa tiedot, miksi pommitehdas tiputetaan juuri Poriin.
Uutissirkus, osasto “Aseet ja neuleet”
Jokaisella vapaalla miehellä täytyy olla oikeus kantaa mukanaan ompelutarvikkeita ja parsia itse omat sukkansa
Yhdysvaltain presidentin kumppanina tunnettu miljardööri aikoo haastaa useita suuryrityksiä oikeuteen, koska ne eivät enää osta hänen palveluitaan.
Tämänhetkisten vielä keskeneräisten laskelmien mukaan maamme susikannan koko näyttää olevan 15 000. Osa susista on valitettavasti jouduttu jo ampumaan, koska ne hyökkäsivät ihmistä kohti.
”Kaliforniassa Yhdysvaltain tuleva presidentti sai taakseen vain 38,3 prosenttia annetuista äänistä, joten mitäpä hän tuolla osavaltiolla tekisi”, arvioi Uutissirkuksen mielenterveys- ja vallanhimoasiantuntija Uolevi Ahonen.
Koulujen ja jopa päiväkotien pihoille on ilmestynyt tuhansittain lumienkeleitä kaikkialla, missä on lunta. Äkilliset enkeli-iskut ovat saattaneet jumalankieltäjät suunniltaan järkytyksestä.
Äärioikeistolaisia kansanedustajia vastustava mielenosoitus keräsi itsenäisyyspäivänä puolimiljoonaisen joukon Helsinkiin. Poliisi suhtautui siihen odotetusti.
Jo yksi onnistunut miinanräjäytyskoe tuottaa merkittäviä säästöjä puolustusbudjetin ulkopuolisiin kustannuseriin kuten eläkkeiden maksatukseen. Kansaneläkelaitoksen yliaktuaari Jonna Kiviriutta kertoo, että laitoksen laskelmien mukaan muutama eläkeläinen viikossa riittää kattamaan testikentän kustannukset.
Jos koko itäraja viinoitettaisiin, vihollinen pysähtyisi pämppäämään kuukausiksi tai jopa vuosiksi eikä jatkaisi etenemistään lännemmäs. Eteläpohjalainen Valtterin tislaamo esittelee ehdotustaan hallitukselle Ottavan sopimukseksi nimeämässään asiakirjassa.
On taas se aika vuodesta, että hiihtoladut alkavat houkutella kaikkia ärsyttäviä tyyppejä. Yksi heistä on armeijan suksilla yli 30 vuotta hiihtänyt Kalevi Mononen, joka avasi kautensa pyhäinmiestenpäivänä.
Floridalaismies epäilee salaliittoa, johon osalliset ovat pyrkineet vaikeuttamaan hänen presidenttitietään kaikin mahdollisin keinoin.









