John F. Kennedyn, Olof Palmen ja Bodom-järven nuorten murhaaja on yksi ja sama henkilö, paljastaa Uutissirkuksen rikosteoriain ja julkisuudenkipeyden asiantuntija Uolevi Ahonen.

Ahosen mukaan murhaajan toiminnassa toistuu selkeä kaava, jonka avulla hän on päässyt tämän jäljille.
”Ensin uhri on elossa ja sitten hän ei enää ole”, Ahonen kiteyttää.
Teoriansa avulla Ahonen tutki yli sataa eri maissa eri aikoina tapahtunutta murhaa ja päätyi viime yönä lopputulokseen, josta media on täysin vaiennut.
”Murhaaja on syyllistynyt useisiin veritekoihin kaikilla maailman mantereilla. Tulilahtikin oli hänen käsialaansa.”
Ahonen aikoo julkistaa murhaajan henkilöllisyyden sataosaisessa Bodom-järveä käsittelevässä true crime -sarjassaan, kunhan jokin mediatalo suostuu ostamaan sen.
”Mustapartainen polkupyörää taluttanut mies, kaksi onkijapoikaa, kioskimies tai Hans Assman hän ei kuitenkaan ole”, Ahonen paljastaa.
”Tapaus on oikeastaan niin moniulotteinen, että ehkä sen avaaminen vaatii ensimmäisten sadan osan jälkeen vielä pari tuotantokautta lisää.”
Bodom-järven murhat kuuluvat Suomen eniten pohdittuihin rikostapauksiin. Ne tapahtuivat helluntaina 5.6.1960 Espoossa sijaitsevan Bodom-järven rannalla. Murhaaja riisti hengen järven rannalla telttailleilta kahdelta 15-vuotiaalta tytöltä ja yhdeltä 18-vuotiaalta pojalta.
Uutissirkus seuraa Uolevi Ahosen menestystä maamme podcast-markkinoilla hetki hetkeltä tai jotain.