Kyllä oli, esimerkiksi talvella oli lunta, käy ilmi Uutissirkuksen ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta osavuosikatsauksesta, jotka Yle Radio 1 lähettää kesäkuun jälkipuoliskolla ja elokuun alussa.

Makkarankäryn leviäminen katkeaa, jos grillaa makkaroiden sijasta maitoa.
Tämän kevään ylioppilas Petriikka Lubenter ehdottaa, että ylioppilaskokeen terveystiedon voisi suorittaa kolmessa erässä.