Jeesuksen epäillään ohjanneen Suomen ylittänyttä lentoliikennettä kahden minuutin ajan pääsiäissunnuntaina. Finnavian mukaan hänellä ei ole kelpuutusta lennonjohtotehtäviin.

Suomen aluelennonjohtoon Tampereelle äkillisesti ilmestynyt Jeesus otti yhteyden kahteen maamme yli lentäneeseen matkustajakoneeseen ja antoi niille uudet reittiohjeet.
Ohjeiden seurauksena lentokoneiden pakokaasuvanat muodostivat ristin Vantaan ilmatilaan. Rististä tehtiin lukuisia havaintoja, ja siitä ilmoitettiin muiden muassa hätäkeskukseen, kirkkohallitukseen ja perussuomalaiseen puolueeseen.
Finnavia tuomitsee jyrkästi Jeesuksen toimet. Jeesus ei ole suorittanut lennonjohdon perustutkintoa. Tutkinnon yleistavoitteena on alansa työtehtävät hallitseva ammattilainen, jolle on tärkeää turvallisuus, vastuullisuus, palvelualttius ja kustannustietoisuus.
Kirkkohallituksen mukaan Jeesus nousi kuolleista vasta kolmantena päivänä, joten hänellä ei myöskään ole oikeutta tehdä minkäänlaista keikkaa maan päällä ennen pääsiäismaanantaita.
Sekä Finnavia että kirkkohallitus aikovat lisätä turvatoimiaan ainakin vuosien 2012 ja 2013 pääsiäisenä.