Hallituspuolueet ovat päättäneet, että deittisovellus Tinder kielletään. Aiemmin ehdotetuista vauvabonuksista säästetty raha käytetään Kansantaloudellisen Tinderin, eli Kinderin, kehittämiseen ja lanseeraamiseen. Sovellus tulee pakolliseksi kaikille 16-29-vuotiaille.

Siinä missä tavallisen Tinderin algoritmit eivät oikeasti halua löytää ihmisille pitkäaikaisia kumppaneita, sillä se tarkoittaisi, etteivät asiakkaat enää käyttäisi sovellusta, Kansantaloudellinen Tinder – eli Kinder – yrittää aidosti löytää kumppaneita niitä etsiville.
Erona alkuperäisen Tinderin toimintalogiikkaan on esimerkiksi se, että Kinderissä kiinnostuksen kohteiden ei ole tarkoitus täsmätä matchanneiden henkilöiden kesken.
”Mitä siitä nyt pitkällä tähtäimellä tulisi, jos pariskunnan molempien osapuolien kiinnostuksen kohde olisi esimerkiksi ruuanlaitto? Toki se on hyväksi toiselle osapuolelle, jotta nälkäkuolemilta vältytään, mutta silloinhan toisen kumppanin olisi kiinnostuttava joko syömisestä tai tiskaamisesta”, Kinder-työrymä toteaa.
Sosiaali- ja terveysministeriön tilaaman aiemman selvityksen ideoiden mukaan esikoisen syntymä ennen 30. ikävuotta oikeuttaisi asuntolainojen 20 prosentin tai opintolainojen 25 prosentin vähennykseen.
Surrealistiseksi selvityksen tekee se, että ennen kolmekymppisiä (jotka ovat ”uudet kaksikymppiset” eliniänodotteen nousun myötä), olisi täytynyt kouluttua niin paljon, että siihen on tarvinnut lainaa, tai työskenneltävä niin runsaasti, että on saanut asuntolainaa. Lisäksi olisi joutunut etsimään kumppanin, jotta olisi saanut sen lapsen.
Sekä tietenkin se, ettei velkaantuneella valtiolla ole tuollaisia rahoja.
Myös kaupunkilaisen liitto on jyrähtänyt asiasta: ”Maalaiset saavat lapsensa nuorina ilman kannustimiakin, sillä maalla ei ole muuta tekemistä. Kannustimen rajaamista vain kasvukeskuksiin asuville nuorille aikuisille ei ole edes tutkittu.”
Kaupunkilaisten liiton suunnittelemat lakot laittoivat Kinderin julkaisulle vauhtia.
Myöa ehdotettu ansiotuloverovelvollisuuden poistaminen äideiltä, jotka ovat synnyttäneet vähintään kolme lasta tulisi valtiolle liian kalliiksi, sillä heitä on Helsingin Sanomien (14.10.2024) laskujen mukaan Suomessa 481 943.
Oppositio on esittänyt vaihtoehtonaan lisäveroja koirille, koska niitä suositaan yhä enemmän lasten sijasta.
Kennelliitto on kuitenkin tyrmännyt ehdotuksen. Opposition listalla olivat esimerkiksi asuntovero sisätiloissa asuville koirille, Yle-vero koulutetuille koirille sekä pääomatulovero somessa esiintyville koirille.
Kinderin tavoitteisiin listattiin, että lauseet ”Hei lapsi, sinut tehtiin rahan takia” ja ”Tulit halvemmaksi kuin koira” on tarkoitus saada muutettua muotoon ”Tapasin Kinderissä 16-vuotiaana ihanan henkilön ja siinä sinä nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin olet”.
Teksti: Karo Seppä, Satiiriämpäri 2025 -kilpailija
Tamä juttu on mukana Satiiriämpäri 2025 -kirjoituskilpailussamme. Voittaja valitaan tammikuun loppupuolella Facebook-, Instagram- ja Mastodon-tykkäysten, -jakojen ja kommenttien määrän perusteella. Osallistu sinäkin! Palkintona ilmaisia ämpäreitä! Lähetä tekstisi kilpailulomakkeellamme tai lue ainakin kaikki #Satiiriämpäri2025-kisan jutut, tykkää ja jaa ja sähköpostita niitä aivan helkkarinmoisella tavalla ja esitelmöi niistä ystävillesikin aamulla, päivällä, illalla ja yöllä.