Helsinkiläinen yksityiskoulu on alkanut purkaa henkilöstövajettaan epätavallisin keinoin. Painotusluokistaan, linjavaihtoehdoistaan ja sisäilmaongelmistaan tunnettu kantakaupunkilainen yläaste on palkannut toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Mörri-Möykyn.

Hellyttävä metsänelävä löytyi syksyllä korpikuusen kannon alta, kesken opetusviraston järjestämän perinteikkään ruskaretken. Koulun rehtorin sävelet olivat sitä myöten selvät:
”Pieneen koriin pistäisin ja kotiin kuljettaisin.”
Aluksi Mörri-Möykky luotsasi koulun musiikintunteja, koska pätevä musiikin lehtori oli vastikään erotettu. Rehtori myöntää, että käynnistymisvaikeuksia on ollut. Oppilaat ovat samaa mieltä.
”Vittu me ei haluta vetää aina jotain tilitalitittania”, 7. luokkaa käyvä Veeti täsmentää ja vetää hupun syvemmälle päähänsä.
Valloittavan pörröhännän työkenttää lähdettiinkin pian laajentamaan moniammatillisen työskentelyn hengessä.
”Paikkaamme Mörri-Möykyn avulla kroonista työvoimapulaa koulumme oppilashuollossa”, rehtori kertoo.
”Oppilaat eivät ole päässeet kuraattorin vastaanotolle vuoteen, joten parannus aiempaan on merkittävä. Parhaillaan Mörri-Möykky toimii koulun terveydenhoitajana, käsittääkseni menestyksekkäästi.”
Kahdeksatta luokkaa käyvä Juulia on eri mieltä.
”Se uus terkkari näyttää ihan peikolta. En mä sille haluu mistään puhua”, hän täräyttää ja siemaisee kulauksen energiajuomatölkistään.
Rehtori kuitenkin uskoo, että männiäinen löytää paikkansa innovatiivisessa, ilmiölähtöisessä ja valtakunnallisen terveyskyselyn ahdistuslukemien kärkisijaa vuodesta toiseen pitävässä koulussa, jossa tunteita sanoitetaan, väritetään ja vältellään päivittäin.
”Koulurakennuksemme haisee aivan perunakellarilta. Uskon, että Mörri-Möykky rakentaa sinne pian pesäkolon. Onhan esimerkiksi koululääkärin vastaanottohuone ollut tyhjillään jo kolme vuotta.”
Opettajainhuoneessa uudesta tulokkaasta on vain hyvää sanottavaa.
”Työmme on keventynyt olennaisesti, koska oppilaiden vanhemmat eivät enää edes yritä viestiä meille Wilmassa”, koulun muinaiskreikka-, käsintiskaus- ja Young Investor -linjojen lehtori iloitsee.
Poissaolojaan rehtorin luona juuri selvittävä yhdeksäsluokkalainen Nia on huomannut äitinsä kanssa keskustellessaan saman ilmiön.
”Eihän se edes usko, että Mörri-Möykky on totta.
Teksti: Sirkka Salovaara, Satiiriämpäri -kilpailija
Tamä juttu on mukana Satiiriämpäri 2025 -kirjoituskilpailussamme. Voittaja valitaan tammikuun loppupuolella Facebook-, Instagram- ja Mastodon-tykkäysten, -jakojen ja kommenttien määrän perusteella. Osallistu sinäkin! Palkintona ilmaisia ämpäreitä! Lähetä tekstisi kilpailulomakkeellamme tai lue ainakin kaikki #Satiiriämpäri2025-kisan jutut, tykkää ja jaa ja sähköpostita niitä aivan helkkarinmoisella tavalla ja esitelmöi niistä ystävillesikin aamulla, päivällä, illalla ja yöllä.