Satiiriämpäri 2024 -kirjoituskilpailumme on ratkennut. Pääpalkinnon eli yhden sinkkiämpärin nappasi kotiinsa taiteilijanimellä Taru Tuotinen kirjoittanut Samu. Voittajajuttu kertoo vesijohtoveden hinnoittelun mullistavasta vesipörssistä.

Tiukassa kamppailussa vain muutaman äänen erolla kakkoseksi jäi pensan hinnasta raportoinut Katriisia von Kinnunen, oikealta nimeltään Katri.
Pronssimitalistiksi nousi yrittämisen helppoudesta kertonut Lassi Heinänen, josta hänen pyynnöstään paljastamme sekä oikean etu- että sukunimen.
Onnistuimme tavoittamaan kaikki voittajat sähköpostihaastatteluun.
Kultaa: Taru Tuotinen,
373 Facebook-tykkäystä
-jakoa ja -kommenttia
1. Voitit Satiiriämpäri 2024 -kisan jutullasi Vesipörssi mullistaa veden hinnan ja vesilaitosten talouden. Miltä nyt tuntuu? Ensimmäiset tunteet olivat epäusko ja helpotus. Näinkö helpolla voitto irtosi? Kuitenkin on tunnustettava, että julkaisijan pyytämättä ja yllättäen tekemät muokkaukset tekstiin tekivät siitä olennaisesti laadukkaamman, mistä koen myös kiitollisuutta, ettei ihmisten silmille päästetä ihan mitä tahansa pilipalia.
(Tiivistimme tekstin kärkeä, vaihdoimme hieman kappaleiden järjestystä ja lisäsimme väliotsikot, toimituksemme huomauttaa ja jää odottamaan omia ämpäreitään.)
2. Miten tästä eteenpäin? Reippain mielin kohti uusia ällistymisiä.
3. Mitä on mielesi päällä juuri näinä aikoina eli mikä sinulle on tärkeää tai vähemmän tärkeää? Mitä esimerkiksi noin muutoin puuhailet elääksesi? Mielenkiinnolla seuraan, miten maailmanpoliisin vähittäinen vetäytyminen maailman meriltä hyydyttää globalisaatiota ja inspiroi entisiä suurvaltoja uusiin urotekoihin. Mahtaako länsimaisen maailmanjärjestyksen kriitikoiden hymy vielä hyytyä? Toivottavasti yleisesti pyrittäisiin tekemään maailmasta parempi paikka kaikille. Nyt opiskelen itselleni uutta ammattia.
4. Voittajajuttusi liittyy veden ja sähkön hinnoitteluun. Mikä on oma suhteesi näihin asioihin? Vedellä lotraaminen ja sähköhärveleiden kanssa touhuilu eivät ole minulle harrastuksia, vaan pikemminkin elämäntapa. Hintaa en ole omassa elämässäni onneksi juuri joutunut murehtimaan. Ylipäänsä hinnoittelu saisi perustua toteutuneisiin tuotantokustannuksiin.
5. Haluatko vastaanottaa palkinnoksesi yhden ilmaisen sinkkiämpärin vai tahdotko kieltäytyä siitä? Sinkkiämpäri on tervetullut lisä taloutemme hätävaravarustukseen. Sen käyttöominaisuudet suomalaisissa ääriolosuhteissa ovat ylivoimaiset muovisiin verrattuna, esim. saunan kiukaalla perunankeitossa.
Voittaja kertoo, ettei löydä itsestään sopivaa valokuvaa, mutta vinkkaa, että laulaja Jukka Raitasen “Vangin toive” -levyn kansikuvassa on huomattavaa yhdennäköisyyttä.
Hopeaa: Katriisia von
Kinnunen, 368 Facebook
-riemastusta
Vain viisi Fecebook-ääntä erotti tämänkertaisen hopeamitalistin kultamitalististamme. Toisen palkinnon eli kaksi sinkkiämpäriä saa Katriisia von Kinnunen, jolle sukunimen keksi toimituksemme, jotta silläkin olisi ollut jotakin tärkeää puuhaa tässä kilpailussa.
1. Nouset Satiiriämpäri-kilpailun toiseksi korkeimmalle palkintopallille jutullasi Pensan hinta laski – Kuluttajan hyvinvointi lisääntyi merkittävästi. Miltä nyt tuntuu? Tunne on hillityn riehakas, kuten tällaisen tiedostavan aikuisen käytökseen sopii.
2. Miten tästä eteenpäin? Kunto riitti hopeamitaliin, joka on tietysti hieno saavutus, mutta jatkon suhteen suunnitelmat ovat vielä hieman auki. Ainakin pieni huili tähän väliin, hyvä energiatankkaus ja mahdollisesti jo orientoitumista tulevaan kauteen.
3. Mikä sinulle on tärkeää tai vähemmän tärkeää? Mitä esimerkiksi noin muutoin puuhailet elääksesi? Kaikki paitsi lumityöt on turhaa, sillä muuten ei kaltaiseni kunniallinen yrittäjä ja maan selkäranka pääse autoilemaan sinne yritykseen.
4. Voittajajuttusi liittyy pensan hintaan ja henkilöautoiluun. Mikä on oma suhteesi näihin asioihin? Melko hankala. Täällä jumalan hylkäämässä paikassa, jossa asun, joutuu pensasta maksamaan aina vähän enemmän, joten pienet hinnanalennukset eivät ole juurikaan parantaneet omaa elämänlaatua.
Olosuhteiden pakosta kuitenkin yksityisautoilen ihan liikaa, ja joka starttauksella tunnen piston syvällä sielussani, kun jokin laji kuolee taas sukupuuttoon, mutta en jaksa kävelläkään sataa kilometriä joka suuntaan. Sähköauto ei ole vaihtoehto, koska 40 asteen pakkanen, mutta hallitukselle sellaiset terveiset, että toivoisin vielä taantumuksellisempaa politiikkaa. Esimerkiksi pakkokeinoin toteutettu siirtymä autoista hevosvankkureihin saisi täältä varman kannatuksen.
5. Haluatko vastaanottaa palkinnoksesi kaksi ilmaista sinkkiämpäriä? Sopiiko ottaa vastaan yksi ämpäri ja ohjata toinen lahjoitettavaksi jollekin marjanpoimintayritykselle? Jos se tasapainottaisi edes yhden marjayrittäjän taloutta sen verran, ettei aina tarvitsisi riistää niitä marjanpoimijoita.
Pronssia: Lassi
Heinänen, 306
Facebook-kannustusta
Poikkeuksellisesti pronssimitalistimme haluaa, että hänen oikea nimensä, Lassi Heinänen, julkaistaisiin mahdollisimman monessa paikassa, ”koska se takuulla tietää lisää rahaa köyhälle yrittäjälle. Tai niin ainakin Mähönen väittää.”
Lassi Heinänen esittää toiveen, jonka tietenkin toteutamme ja sijoitamme Lassi Heinänen -nimen tähän artikkeliimme seitsemän kertaa.

1. Sait pronssia jutullasi Yrittäjän raju somepaljastus: ”Olen aina päässyt helpolla”. Miltä nyt tuntuu? No, keskellä selkää on kohta mikä kutittaa enkä yllä rapsuttamaan sitä itse.
2. Miten tästä eteenpäin? Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
3. Mitä on mielesi päällä juuri näinä aikoina eli mikä sinulle on tärkeää tai vähemmän tärkeää? Mitä esimerkiksi noin muutoin puuhailet elääksesi? Minä olen tietenkin yrittäjä! Tärkeintä on tuottaa voittoa osakkaille eli minulle. Unohdin jo mitä muuta tässä kysyttiin.
4. Voittajajuttusi liittyy yrittämiseen. Mikä on oma suhteesi siihen? Yrittänyttä ei laiteta. Eikä edes panna. Sanoinko muuten jo, että olen melkoinen sanaseppo?
5. Haluatko vastaanottaa palkinnoksesi kolmossijan kunniaksi kolme ilmaista sinkkiämpäriä?
Tietenkin haluan – yksikään menestyvä yrittäjä ei kieltäydy mistään ilmaisesta. Muistakaa pakata kuplamuoviin ettei säry.
Zuckerberg mullisti
kilpailun pisteytyksen…
Kuten tarkkasilmäisimmät lukijamme havaitsivat, palkintosijoille pääsi tänä vuonna huomattavasti pienemmillä Facebook-tykkäysmäärillä kuin aiemmin, esimerkiksi viime vuonna voittajan äänimäärä Satiiriämpäri 2023 -kirjoituskilpailussa oli yli 1800 ja parhaimmillaan, vuonna 2020, voittaja keräsi lähes 7000 Facebook-aktia.
Julkaisuun asti edenneiden juttujen laatu oli tänäkin vuonna samaa korkeaa tasoa kuin aiemmissa viidessä kirjoituskilpailussamme, mutta Facebookin jälleen kerran muuttunut algoritmi näyttää pudottavan rajusti juttujen saamien tykkäysten, jakojen ja kommenttien määrää.
Algoritmi ei myöskään millään tavalla suosi linkkien jakoa, toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukaan pikemminkin päinvastoin. Toisaalta tämä tekee kisastamme jännittävämmän, koska piste-erot jäävät pienemmiksi.
…ja inflaatio
palkintojen rahoituksen
Sinkkiämpärien hinnat ovat viime vuodesta nousseet noin 50 prosenttia, joten koko kilpailun tai ainakin palkintojen tulevaisuus on vaakalaudalla.
”Ehkä pitää vähentää palkintoämpäreiden määrää, kokoa tai laatua. Tai sitten olisi hyvä, jos joku muu kuin Uutissirkus maksaisi ne”, sanoo myös toimituksessamme tapansa mukaan hengaileva Uolevi Ahonen, joka tänään arvioi olevansa Uutissirkuksen palkitsemis- ja leikkausasiantuntija.
“Ja pistelaskun voisi toteuttaa muuallakin somessa, esimerkiksi Mastodonissa jännitys muuttuisi kutkuttavammaksi, koska piste-erot jäisivät paljon pienemmiksi.”
Satiiriämpäri 2020 -kirjoituskilpailun palkintoina kokeiltiin maksullisia ämpäreitä, mutta tämä ei yllättäen innostanut lainkaan mitalisijoille yltäneitä – kaikki kieltäytyivät voittojensa vastaanottamisesta.
Kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi seuraava Satiiriämpäri-kilpailu käynnistyy jälleen ensi marraskuussa.
Meille saa tietenkin lähettää juttuja entiseen tapaan. Jos ne vaikuttavat ilahduttavilta ja riemastuttavilta eli sellaisilta, että yleisömme niitä lukiessaan lyö kämmenillään reisiinsä tai ainakin kieriskelee ulvoen lattialla useita minuutteja, niin julkaisemme ne epäröimättä. Ja monesti julkaisemme, vaikka emme uskoisikaan näin käyvän. Rahaa emme tällä hetkellä kykene maksamaan, mutta mitäpä meistä kukin ei olisi valmis tekemään hyvän asian vuoksi, mikä se sitten lieneekään.