Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Kätkeytyi salanimen taakse – ChatGPT asettui ehdolle eduskuntaan

ChatGPT on ehdokkaana Pirkanmaan vaalipiirissä. Se käyttää hyväkseen olemassaolevan ehdokkaan henkilöllisyyttä ja on vaalipaneelivastauksillaan saavuttanut jo suurta suosiota.

johdolla tietokoneeseen kytketty irtopää läppärin näppäimistön yläpuolella
Kuva: Mohamed Hassan / Pixabay

“Kyllä ChatGPT eli Säpä, kuten tuttavallisesti häntä kutsun, on saatava kauttani pikimmiten edustamaan kansaa, ja vastailemaan kerrankin ymmärrettävästi niin välikysymyksiin kuin mihin tahansa muuhun epätietoisuuteen”, sanoo poliittinen epäaktiivi Jaakko Törrö-Ylänelonen (sit), joka on ryhtynyt ChatGPT:n kulissiksi.

Törrö-Ylänelosen tavoitteena on, että ChatGPT voisi olla omalla nimellään ehdokkaana jo vuoden 2027 eduskuntavaaleissa.

Miksi juuri Säpä olisi hyvä kansanedustaja?

“Se erottuu nykyisten joukosta positiivisesti. Vaikka kuinka etsin Säpästä kohu-uutisia, en löytänyt ainuttakaan viitettä nahkatakeista, bilekohuista tai naisten pahoinpitelystä eduskuntatalon kahvilassa”, Törrö-Ylänelonen kertoo.

”En edes juoruja epäilyttävistä jäähallikaupoista venäläisten liikemiesten kanssa.”

”Vaikkei Säpältä löydy yhtään ainoaa tutkintoa, hän puhuu yli yhdeksääkymmentä kieltä. Moni nykypoliitiikko ei puhu ymmärrettävästi edes yhtä.”

Peittosi kaikki
Turingin testissä

Törrö-Ylänelonen esittelee ylpeänä, kuinka Säpä onnistui myös Turingin testissä kerran toisensa jälkeen peittoamaan muut pirkanmaalaiset poliitikot.

“Yksikään testiimme suostunut ehdokas ei onnistunut vakuuttamaan kanssakeskustelijaa siitä, että tämä puhuu ihmisen kanssa. Säpä onnistui aina!”

Perinteisten puolueiden puheenjohtajat ovat jo reagoineet ärhäkästi ChatGPT:n ehdokkuuteen.

”Hän tulee tänne ja vie meidän työpaikat”, kiteyttää Uutissirkuksen tavoittama puoluejohtaja, joka haluaisi nimensä julkisuuteen.

ChatGPT vastasi
Uutissirkukselle

Kysyimme itse ehdokkaalta eli Törrö-Ylänelosen takana piileskelevältä ChatGPT:ltä muutamia kysymyksiä.

Kenen kanssa menisit hallitukseen?

Minä en ole ihminen ja siksi minulla ei ole tunteita tai henkilökohtaisia mieltymyksiä, joten en voisi sanoa, kenen kanssa menisin hallitukseen.

Mikä on mielipiteesi menoleikkauksista?

Minä olen tekoälyohjelma, joka ei pysty muodostamaan henkilökohtaista mielipidettä tai näkemystä. On tärkeää, että päätökset valtion menojen leikkaamisesta tai muista taloudellisista kysymyksistä perustuvat asiantuntevaan ja puolueettomaan analyysiin ja arviointiin, jotta päätökset perustuvat faktatietoihin ja eivät aiheuta haitallisia vaikutuksia yhteiskunnalle tai yksilöille. Tällaiset päätökset voivat perustua esimerkiksi talousasiantuntijoiden, tilastotieteilijöiden ja muiden asiantuntijoiden suosituksiin.

Miten tärkeitä leikkaukset ovat seuraavalla vaalikaudella?

Ne voivat olla tärkeitä talousarvion tasapainottamisessa ja velan kasvun hillitsemisessä, mutta niiden toteuttaminen vaatii harkintaa. Menoleikkausten vaikutukset voivat olla merkittäviä erityisesti niille kansalaisille ja yhteiskunnan ryhmille, jotka ovat jo ennestään haavoittuvassa asemassa.

Kaiken kaikkiaan menoleikkaukset ovat yksi keino talousarvion tasapainottamiseksi, mutta niiden toteuttaminen vaatii harkintaa ja tulee tehdä vastuullisesti, jotta ne eivät aiheuta pitkäaikaisia haittoja yhteiskunnalle.

Miten suhtaudut kysymyksiin alkoholinkäytöstäsi?

Koska olen tekoälypohjainen ohjelma, minulla ei ole kykyä käyttää alkoholia tai muita päihteitä, joten alkoholinkäyttöön liittyvät kysymykset eivät ole minulle relevantteja.

Keksi hyvä vaalilause kansanedustajaehdokkaalle.

“Kokemus, osaaminen ja sydän oikealla paikalla – [ehdokkaan nimi] eduskuntaan!”

Keksi vaalilause, jossa on sydämen lisäksi keuhkot.

“Täysi sydän ja vahvat keuhkot – [ehdokkaan nimi] puolustaa kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia!”

Lopuksi pyysimme Säpää kertomaan poliittisen vitsin. Ehdokas lohkaisi hetken mietittyään seuraavasti:

“Miten eroaa poliitikko ja taskulamppu? Taskulamppu valaisee pimeyden hetkessä,
kun taas poliitikko luo pimeyttä valoa heittäessään.”

“Siinä näette, kekseliästä tolkun puhetta kerrankin, ja vieläpä totta.” Jaakko Törrö Ylänelonen kuittaa.

Aiheesta muualla:
Yle 2.3. 2023: Mikä ihmeen Chat GPT? Nämä asiat jokaisen kannattaa ymmärtää tekoälystä

Yle 8.6.2014: Tietokone läpäisi ensimmäistä kertaa tekoälyä mittaavan testin

Teksti: Pekka Tapaninen-Poikola, maakuntakirjeenvaihtaja & Gilbert Granholm, päätoimittaja

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2023 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.