Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan helsinkiläinen ulkoilmamuseo suunnittelee myös twiittien kirjoittajien sijoittamista omalle osastolleen, josta avautuisi näköala pääministerin virka-asunnolle.
Seurasaaren Antin talossa on jo nyt Setämiehen puoli, johon twiittaajat voisivat asettua.
”Ei tarvitsisi kuin purkaa Karunan kirkko ja kaataa vähän metsää, niin näköala Kesärantaan olisi esteetön”, arvioi paikalla kiikarit kaulassaan vieraillut Uutissirkuksen demokratia- ja pääministerin erottamisasiantuntija Uolevi Ahonen.
Ahosen mukaan Setämiehen puoli on kuitenkin nykyisellään sen verran ahdas, etteivät kaikki Marinista twiittaajat mahtuisi sinne yhtä aikaa.
”Alkuvaiheessa riittäisi varmaan, että vain Marinista yli 40 twiittiä vuorokaudessa kirjoittavat henkilöt päivystäisivät Setämiehen puolella vuorotellen.”
Sanna Marin on puhuttanut Uutissirkuksenkin toimituksessa siitä lähtien kun hän aloitti pääministerinä, joten siksi tämä on uutinen.