Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Varmista perheesi hyvinvointi etäpäivinä – Opettele tunnistamaan akuutin palaveripuutoksen ensioireet

Etätyöskentely on vähentänyt henkilökohtaisia palavereita niin rajusti, että osa keskijohdossa työskentelevistä on saanut niiden puutteesta vaikeita pakko-oireita. Oireista yleisin on kokousten järjestäminen oman perheen kanssa kasvokkain.

Hellalla kattila ja hernekeittopurkki, etualalla kokkaajan ksäi, jossa läppäri. Läppärin ruudulla teksti: Esityslista.
Näinä aikoina on suuri vaara, että työpaikan kokouskäytännöt valuvat perheen arkiaskareisiin.

Uutissirkuksen keräämien tietojen mukaan palaveripuutoksen ensioireet voi havaita helposti.

”Selittämätöntä hermostunutta pälyilyä, läppärin kannen yhtämittaista avaamista ja sulkemista ja jatkuvaa kellon vilkuilua, vaikka se ei olisi edes ranteessa”, Tampereella asuva Meeri Ylisenmäki kuvailee miehensä käytöstä.

Yksi hälyttävimmistä oireista oli miehen leipomisinto. Sen merkityksen Meeri-vaimo tajusi kuitenkin liian myöhään.

”Mies halusi tehdä itse niitä palaveriviinereitä, jotka tahmaavat sormet, murenevat käsiin ja turvottavat mahan, jos sinne asti pääsevät”, Ylisenmäki kertoo.

Hänen mukaansa palaverit hiipivät perheeseen kuin varkain.

”Tavallinen ruokapöytäjutustelu kehittyi kokoustamiseksi, jossa esimiesasemassa työskentelevä puolisoni otti puheenjohtajan roolin.”

”Äkkiä huomataankin, että koko perheelle jaetaan 16-sivuinen esityslista juuri ennen iltapalaa, jolla syödään niitä isän leipomia viinereitä. Meillä se tapahtui miehen kolmantena etätyöskentelypäivänä.”

Ylisenmäki kertoo, että heidän nelihenkinen perheensä on yrittänyt suhtautua isän manageroimistarpeeseen ymmärtäväisesti. Kaikki perheenjäsenet nyökyttelevät perheenpään pitkille monologeille ja käyttäytyvät kuin aikoisivat heti noudattaa hänen ohjeistuksiaan.

”Kyllä tämä tästä. Useimmiten mieheni rauhoittuu jo sillä, että pyydän häntä siivoamaan perhekokouksen jälkeen tiskit pöydältä astianpesukoneeseen.”

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.