Kokkolalainen tehdastyöntekijä koki elämänsä yllätyksen tuntiessaan itsensä levänneeksi herätyskellon soidessa varhain maanantaiaamuna. Miehellä ei ollut aiempaa kokemusta vastaavista tilanteista, joten hän yritti normalisoida olonsa torkkumalla vielä hetken.

Kun uni ei tullut silmään, mies hakeutui työterveyslääkärin vastaanotolle.
Työterveyshuollossa häntä ei aluksi otettu tosissaan, koska lääketiede ei ole törmännyt tapaukseen, jossa aikuinen henkilö olisi herännyt arkiaamuna pirteänä ja hyvin levänneenä. Mies kuitenkin vaati päästä lääkärin juttusille, sillä epäili jonkun kaataneen yön aikana hänen suuhunsa energiajuomia tai ainakin amfetamiinia.
Lääkäri arvioi haukotustensa välillä, että miehen olotila johtui sunnuntai-illan varhaisesta nukkumaanmenoajasta sekä viikonloppuna nautitusta raikkaasta ulkoilmasta. Lisäksi mies oli lastensa syysloman kestäessä viettänyt aikaa perheensä kanssa ja syönyt säännöllisesti ja terveellisesti. Mies poistui lääkärin vastaanotolta työpaikalleen ja hämmästytti kollegojaan olemalla täysin hereillä ja energinen jo ennen ensimmäistä kahvitaukoa.
Miestä hoitanut lääkäri epäilee pienimuotoista epidemiaa, koska myös perheen lapset hakeutuivat kouluterveydenhuoltoon aamun tunteina saavuttuaan kouluun ajoissa ja tunnettuaan itsensä tarmokkaiksi jopa päivänavauksen aikana.
Miehen vaimo suhtautuu tapaukseen kaikkein rauhallisimmin ja toivoo vastaavaa sattuvan joskus toisenkin kerran, sillä mies oli pirteydenpuuskassaan keittänyt puolisolleen kahvia ja tyhjentänyt tiskikoneen ennen lääkäriin lähtöään.
Teksti: Eerik Jokivirta, maakuntakirjeenvaihtaja
Lue Uutissirkuksesta myös:
21.10.2013: Löysi keittiöstään kaksi lasta – oli myöhästyä lentokoneesta