
Sipoon maankäyttöjaoston puheenjohtaja on yllättäen vaatinut, että Sipoonrantaa rakentavan yrityksen pitäisi noudattaa kunnan kanssa tekemäänsä sopimusta.
Maankäyttöjaoston puheenjohtaja Sami Virpiö haluaisi, että Sipoonrannan alue valmistuisi sopimuksen mukaisesti vuonna 2016, vaikka Skanskan, Ilmarisen ja Harry Harkimon omistama Sipoonranta Oy on anonut hankkeelleen viiden vuoden lisäaikaa.
“Sipoonranta rakennetaan niin kuin on sovittu, ei vain niin nopeasti”, Harry Harkimo tiivistää Sipoon Sanomat -lehdelle.
Meren äärelle Sipoon Storöreniin pitäisi nousta 250 asuntoa, päiväkoti ja vierasvenesatama. Tällä hetkellä valmiina on vasta osa asunnoista. Harkimo kertoo, alueen asuntokauppa sujuu ennakoitua hitaammin ja että infrastruktuuri ja vierasvenesatama on tarkoitus rakentaa asuntojen myyntivoitoista saaduilla tuloilla.

Viimeksi Sipoon kunnanhallitus on muuttanut maankäyttösopimusta kaksi vuotta sitten, jolloin se päätti ostaa alueen kunnallistekniikan rakennustyöt Sipoonranta Oy:ltä ja maksaa työstä saamansa arvonlisäveronpalautuksen yhtiölle.
“En aivan sulkisi pois sitäkään, että tässä puheenjohtajan kannassa piilee kateutta”, arvioi Uutissirkuksen investointi- ja riskienulkoistamisasiantuntija Uolevi Ahonen.
“Sipoonrannasta löytyy jo nyt kolmea taloyhtiötä eli 62 asunnon asukkaita varten apteekki, lounasravintola ja yksityinen lääkäriasema eli useita sellaisia palveluita, joista moni tavallinen sipoolainen voi vain nähdä unta. Ja kaiken lisäksi Sipoonrannasta lähimmälle metroasemalle eli Mellunmäkeen pyöräilee hyvinkin alle kolmeen varttiin, jos asunnon ostamisen jälkeen on vielä varaa polkupyörään.”
Aiheesta muualla:
Sipoon Sanomat 5.9.2013: Sipoonranta ei ota valmistuakseen
Rakennuslehti 25.5.2011: Sipoo helpottaa Harkimon rakennushanketta alv-järjestelyllä
Sipoo, kaavoitusjaosto 2.5.2011: Tarkennus maankäyttösopimukseen
Metro 5.3.2008: Harkimo rakentaa eliittikaupunginosan Sipooseen