Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Sisarukset oleskelivat sopuisasti keskenään

Kolme- ja kuusivuotiaiden sisarusten epäillään olleen kiistelemättä lähes kuuden minuutin ajan lauantaina Turun lähellä.

Turkulaisen äidin mukaan hänen lapsensa ovat menneenä talvena leikkineet vailla kiistoja jo yli kahden minuutin mittaisia rupeamia.
Turkulaisen äidin mukaan hänen lapsensa ovat menneenä talvena leikkineet vailla kiistoja jo yli kahden minuutin mittaisia rupeamia.

Keittiössä lastensa kanssa aamupalaa nauttinut kahden lapsen isä havaitsi asian noin kolme minuuttia ennen sovun päättymistä.

“Aloin kummastella, miten oli mahdollista, että olin saanut selvää radion uutistenlukijan puheesta ja että minulla oli muistikuva jopa säätiedotuksesta”, isä kertoo.

“Silloin tajusin, että tyttäreni ja poikani olivat syöneet oman aamiaisensa ilman, että kumpikaan olisi puhunut kovaäänisesti, kirkunut suoraa huutoa tai noussut tuoliltaan ja alkanut huitoa siskoaan tai veljeään niin, että minun olisi pitänyt mennä väliin.”

Perheen äidin mukaan lauantainen tapaus ylitti aiemman sopuisuusennätyksen reilulla kolmella minuutilla. Edellinen ennätys syntyi kaksi kuukautta sitten takapihalla, kun veli ja sisko leikkivät kaksi ja puoli minuuttia, ennen kuin isosisko repi veljensä kädestä rukkasen ja puri häntä sormeen.

Asiantuntija vakuuttaa:
sisaruskateus menee ohi

Uutissirkuksen vanhemmuus- ja beetasalpaaja-asiantuntija Uolevi Ahonen arvioi, että monien perheiden arkipäivään ja seinien läpi naapuriin asti kuuluvat sisaruskateuden puuskat laantuvat ajan mittaan.

“Kahden lapsen perheissä kiistely menee ohi, kun toinen sisaruksista aloittaa koulun. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun toinen sisaruksista muuttaa pois kotoa tai maasta.”

Perheen äiti mainitsee kuulleensa leikkipuistossa, että kolmen lapsen perheissä sisaruksilla on vähemmän kiistoja kuin kaksilapsisissa.

“Meillä ei kuitenkaan enää ole voimia kokeilla tuota ratkaisua”, parhaillaan jäätelöpaketin ostamiseen valmistautuva äiti arvioi.

“Olemme aikeissa testata sellaista strategiaa, että toinen saa vanhempien avustamana leikata kaksi jäätelöviipaletta ja toinen saa valita, kumman niistä ottaa.”

Lasten valmiudesta sopuisan yhteiselokyvyn saavuttamiseen ilman aikuisten ohjausta on julkaistu useita teoksia. Niistä unohdetuimpiin kuuluu William Goldingin Kärpästen herra, jota ei jostain syystä jaeta äitiyspakkauksen mukana.

Lue Uutissirkuksesta myös:
2.4.2013: Helsinkiläisperhe ratkaisi lapsensa asunto-ongelman
28.12.2012: Teini teki virheen ja pyysi sitä anteeksi



Tykkäsitkö jutusta? Tietosuojadirektiivin vuoksi Tykkää-nappula näkyy tämän rivin yläpuolella vain jos olet kirjautunut Facebookiin ja hyväksynyt sen asetusten evästevalikosta valinnaiset evästeet.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2022 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.