Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Poikajoukko loukkaantui vakavasti bussipysäkillä

Viisitoista poikaa loukkaantui vakavasti, kun bussinkuljettaja vaati heitä päästämään pysäkillä seisoneet tytöt ensin linja-auton kyytiin. Tapaus sattui Pomarkussa 1970-luvun alkupuolella.

Arkistokuvamme linja-auto muistuttaa etäisesti sitä bussia, jonka ovella nyt yli 54-vuotias Teuvo pahoitti mielensä 1970-luvun alussa.

“Kuski huusi oven avattuaan, että meidän pitäisi mennä jonoon ja päästää naiset edellemme”, tilanteessa vaikeimmin mielensä pahoittanut, nyt 54-vuotias Teuvo kertoo.

Pojat joutuivat odottamaan tuulisella bussipysäkillä lähes 40 sekuntia ennen kuin he saivat astua autoon. Bussinkuljettajan mielivalta johti siihen, että Teuvo ei ehtinyt takapenkille ensimmäisenä.

“Siellä oli jo kolme tyyppiä ennen minua, kaikki tyttöjä. Ja koska auto oli muutoin lähes täynnä, en saanut edes ikkunapaikkaa”, Teuvo sanoo.

Menneistä kärsimyksistään huolimatta Teuvo katsoo tulevaisuuteen valoisin mielin.

“Mitä olen henkilöautoni ikkunasta silmäillyt, niin ainakin Tikkurilan asemalla ruuhka-aikaan nykyiset pojat ja miehet saavat nousta linja-autoon ilman minkäänlaista komentelua.”

Teuvo työskentelee suurehkon yrityksen toimitusjohtajana pääkaupunkiseudulla. Hänen etunimensä on muutettu.

Olitko paikalla pomarkkulaisella bussipysäkillä vuonna 1970? Otitko tilanteesta valokuvan? Lähetä se meille! Teuvon mukaan bussi oli joko Artturi Anttilan, Keto-Seppälän tai saattoi se kyllä postiautokin olla.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.