Press "Enter" to skip to content

Kehitystoiminta

Insinööriopiskelija pesi kahvinkeittimen kannun

Kolme vuotta sitten AMK-opintonsa aloittaneen miehen epäillään puhdistaneen kahvinkeittimensä kannun Oulussa.

Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan insinööriopiskelija sai kahvinkeittimensä lahjaksi runsaat kolme vuotta sitten, kun hän muutti pois lapsuudenkodistaan.
Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan insinööriopiskelija sai kahvinkeittimensä lahjaksi runsaat kolme vuotta sitten, kun hän muutti pois lapsuudenkodistaan.

Tapaus sattui Höyhtyän kaupunginosassa sijaitsevassa opiskelija-asuntolassa ja sen havaitsi ensimmäisenä miehen kämppäkaverin tyttöystävä.

“Olin asunnossa yötä ja aamulla aloin kummastella, että miten kahvi näyttää kannun läpi aivan samanväriseltä kuin kahvi, mutta sitten huomasin tiskipöydällä pesuainepullon ja uuden tiskiharjan”, Tiia Takahaataja, 22, kertoo.

Takahaatajan arvion mukaan mies oli käyttänyt kannun puhdistukseen paitsi astianpesuainetta myös kalkinpoistoon tarkoitettua valmistetta.

“Kykenin havaitsemaan jopa kannun pohjan läpi, että siinä oli kahvia.”

Asuntolassa levinneiden huhujen mukaan myös yksi kolmannessa kerroksessa asuva neljännen vuoden opiskelijamies oli maininnut vierustoverilleen eilisiltapäivän laskuharjoituksissa, että hän ehkä tiskaa oman kannunsa kuluvalla viikolla.

Läheisessä Nokelan valintamyymälässä ei ruokatuntiin mennessä oltu pantu merkille astianpesuaineen tavallista suurempaa menekkiä. Useimmat suomalaiset yksin asuvat miehet puhdistavat kahvinkeittimensä kannun noin kerran elämässään huuhtomalla sen kylmällä vedellä ennen ensimmäistä käyttöönottoa.

Den här artikeln har vi även publicerat på inte så flytande svenska i Nyhetscirkus.com

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.