Tauotonta hellejaksoa seurannut voimakas rankkasade sai Helsingin kadut tulvimaan, mutta eduskunta onnistui kuitenkin keskustelemaan viinien myynnistä maitokaupassa, turkistarhauksen välttämättömyydestä ja uusien hakkuualueiden löytämisestä raakkujen vaarantamien tilalle.
Ennen tulvaveden vyörymistä istuntosaliin nuijittiin läpi erityistoimenpide-ehdotus Helsingin keskuspuiston ja Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistojen avohakkuista.
Päätöstä perusteltiin Kemin sellutehtaan yhdelle sellukattilalle aiheutuneella pahalla mielellä, sillä se ei ollut saanut riittävästi tukkipuuta liotettavakseen pitkään aikaan. Sellukattilan huolestuttavat terveiset toi hallituksen ja eduskunnan tietoon Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja ja asia käsiteltiin kiireellisenä.
Keskuspuisto, Nuuksio ja Sipoonkorpi päätyivät hakattaviksi kohteiksi, sillä vanhan metsän tunnusmerkit täyttävän kriteeristön tiukennuksen ja vajaan kolmen minuutin luontokartoituksen mukaan alueet eivät sisällä minkäänlaisia luontoarvoja.
Tieto yllätyshakkuista nostatti kierroksia eduskuntatalon edustalle kokoontuneissa mielenosoittajissa. Osa heistä pyörtyi, mikä saattoi johtua myös poikkeuksellisesta yli kolmenkymmenen asteen syyskuisesta lämpötilasta.
Eduskuntatalon edustalle oli kerääntynyt viikon keskivaiheilla yli kymmenen tuhatta ihmistä osoittamaan mieltään hallituksen leikkauksia, ilmastotoimien puutetta, työntekijöiden aseman heikentämistä, rasismia, julkisen terveydenhuollon alasajoa, turkistarhausta, nihkeää suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja ympäristölle haitallisia yritystukia vastaan.
Yhteiskuntamme kohtalon-
kysymykset vangitsivat
edustajien huomion
Kansanedustajat eivät näyttäytyneet mielenosoittajille, sillä istuntosalissa oli käsiteltävänä yksi suomalaisen yhteiskunnan kohtalonkysymyksistä eli 15-prosenttisten viinien myynnin vapauttaminen.
Suurin osa hallituspuolueista painotti, että asian läpiviemisellä on kiire, sillä etenkään kokoomuslaiset eivät jaksa enää hakea viikonlopun ruokaviinejään Alkosta, koska se aiheuttaa heille ja muutamille heidän kaupan keskusliikkeiden johdossa työskenteleville kavereilleen kohtuutonta kärsimystä.
Asiallinen keskustelu katkesi hetkeksi, kun kristillisdemokraattien havaittiin yllättäen olevan mukana hallituksessa heidän vastustaessaan esitystä viinien ruokakauppamyynnistä.
Täysistunto jouduttiin kuitenkin keskeyttämään pian sähkökatkon takia, jolloin kansanedustajat poistuivat istuntosalista.
”Harmillista, koska viinikysymys olisi vaatinut kiireellisen ratkaisun. On kansan tahto, että 15-prosenttisia viinejä saisi myös ruokakaupasta, koska naudan sisäfilettä ei voi syödä nykyisten mietojen markettiviinien kanssa”, kommentoi ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok).
”On mittava ympäristöteko, jos kauppareissulla ei tarvitse ajaa erikseen Alkoon hakemaan ruokaviinejä.”
Keskuspuiston, Nuuksion ja Sipoonkorven hakkuita ympäristöministeri perusteli välttämättömyydellä ja sellukattilan koskettavalla tarinalla ja jäi ääni väristen selittämään jotakin kansantalouden kulmakivestä ja sotakorvauksista.
Keskustelu suomalaisen yhteiskunnan kohtalonkysymyksistä jatkuu jälleen ensi viikolla. Uutissirkus seuraa tilannetta hetki hetkeltä tai jotain.
Teksti: Katriisia von Kinnunen, maakuntakirjeenvaihtaja, Arkadianmäki.