Sadattuhannet britit rientävät tänään kadulle juhlimaan, kun 74-vuotias mies saa itselleen töitä.
Mies työskentelee Ison-Britannian kuninkaana. Työsopimus on määräaikainen, mutta se jatkuu niin kauan kuin mies elää.
Tänään mies näyttäytyy kansalle. Hän istuu kuuden hevosen vetämissä vaunuissa samaan tapaan kuin hänen äitivainaansa istui silloin kun sai oman työpaikkansa vuonna 1953.
Miehen tehtäviä lienee mukautettu hänen ikäänsä ja vaivoihinsa sopiviksi. Miestä kuljetetaan vaunuissa lyhyempi matka kuin hänen äitiään aikoinaan kuljetettiin vastaavassa tilanteessa.
Uutissirkuksen monarkia- ja ura-asiantuntija Uolevi Ahosen mukaan miehen verkostoituminen auttoi ratkaisevasti työpaikan löytämisessä.
”Ilman sukulaisuussuhteita hän ei olisi siinä missä nyt on”, Ahonen sanoo äänellä, josta ei juurikaan voi aistia ihailua tai edes kritiikitöntä fanitusta.
”Suhtautuisin asiaan paljon myönteisemmin, jos tämä eläkeikäinen mies olisi luovuttanut hommat suosiolla vanhimmalle pojalleen. Siinä olisi komea ja viriili pienten lasten isä tekemään töitä, mitä ne sitten lienevätkään”, Ahonen arvioi.
Monarkia on jostain syystä edelleen erittäin suosittua monissa Euroopan maissa ja iltapäivälehdissä. Isolle-Britannialle se aiheuttaa usean sadan miljoonan punnan kustannukset joka vuosi, mutta ilman monarkiaa median viihdetarjonta olisi tänäkin lauantaina melko köykäistä.