Miksi lumi säilyy itäisimmässä Suomessa kesän alkuun, pohti miehikkäläläinen Tauno Korpioja ja piirsi koulukartastoonsa alueen, jossa lumipeite on keväällä poikkeavan korkea. Se lähti Virolahdelta ylös Ilomantsiin ja seurasi Kuutostien linjaa lännessä.
Hän kyseli lumihavainnoista serkuiltaan aina Ilomantsiin saakka. Parikkalalainen Liisa Kettu kertoi, että muuttolintujen tullessa saattaa olla vielä metrinen hanki peltojen varjopuolella.
Kari Karjalainen Kesälahdelta taas tiesi, että hänen merkintöjensä mukaan lumiraja on selvä: viisikymmentä kilometriä rajalta länteen. Siellä jo valkovuokko kukkii, kun toisessa päässä verkot koetaan jäältä.
Korpioja otti kartaston mukaansa, puki ulkokamppeet päällensä ja ajoi entisen Saaren kunnan tienoille. Sillä hän sukelsi eräsuksilla metsään.
Varsin pian hän törmäsi aidattuun alueeseen, jonka keskellä oli naamioväreillä maalattu pömpeli, jossa oli valo. Korpioja heilutti käsiään ja yritti saada kontaktia kopissa istuvaan henkilöön tuloksetta. Päässään hän tunsi outoa painetta ja palasi autolleen.
Kotoa hän soitti enolleen, joka oli rajavartija. Tämä, nimeä en voi kertoa, pyysi häntä unohtamaan koko jutun ja päätti puhelun.
Korpioja yhdisteli hankkimiaan tietoja ja muisti amerikkalaisten diplomaattien kärsimykset Havannan lähetystössä. Paine korvissa ja salaperäiset äänilaitteet tuntuivat uskottavilta.
Hän halusi kertoa asiasta naapurilleen, joka oli eläkkeelle jäänyt kapteeni. Siinä syödessä ja paukkuja otettaessa kapteeni kertoi, että armeija oli kehittänyt kuubalaisten avulla korkea-äänilaitteen, jolla lumipeite saadaan pysymään pitkään maassa.
“Itärajalle muodostuu halpa ja luonnollinen este venäläisten mahdollista hyökkäystä vastaan. Lisäksi sulavedet pitävät maan pehmeänä panssareita vastaan aina heinäkuun alkuun saakka”, kapteeni kertoi.
“Yksi kaikkien aikojen parhaan hallituksen parhaan puolustusministerin salaisista hankkeista”, hän lisäsi.
Teksti: Ierikka Hallaperä, maakuntakirjeenvaihtaja
Hyvä ihminen,
