Press "Enter" to skip to content

Kotimaa , Uusimmat

Asukas oli joutua mukaan talkoisiin

Vantaalainen kerrostaloasukas syyttää tilanteesta taloyhtiön grillipaikalta levinnyttä makkarantuoksua.

neljä makkaraa grillissä ritilällä hehuvien hiilien päällä
Taloyhtiön hallitus huolehti, että kaikki yhtiön asukkaat havaitsivat talkoiden olleen meneillään.

“Yleensä alan valmistautua talkoisiin jo edellisenä päivänä”, Myyrmäessä asuva Eino Kaivopuro, 68, kertoo.

“Hankin silloin ruokaa kahdeksi päiväksi, vedän verhot ikkunoiden eteen ja kasaan nipun lehtiä postiluukkuun, jotta näyttää siltä, että en ole kotona.”

Tänä vuonna Kaivopuron oli kuitenkin pakko tuulettaa asuntoaan lauantai-iltapäivänä.

“Olin ostanut kiireessä purkkihernekeittoa, joten hapensaannin turvaamiseksi piti lounaan jälkeen raottaa ikkunaa.”

Kaivopuron mukaan tuuli puhalsi taloyhtiön grillipaikalta kohti hänen asuntoaan, mikä vaikeutti hänen oloaan.

“Näin verhojen raosta, että siellä oltiin aloittamassa jo toista makkarakierrosta. Silloin en enää pystynyt pidättelemään itseäni vaan jouduin juoksemaan grillipaikalle.”

Kaivopuro on tyytyväinen, että hän meni talkoolaisten joukkoon. Grillin luona hän sai sanojensa mukaan täysin uutta tietoa taloyhtiön toiminnasta.

“Söin kahdeksan makkaraa ja kaikki olivat selvästi a-luokan tuotteita. Tarkistin asian vielä illalla roskiksesta, ja kyllä – jätteiden joukossa ei ollut grillauksen jäljiltä ainoatakaan b-luokan grillimakkaran kääremuovia”, Kaivopuro sanoo.

“Että tämmöiseen niitä minun vastikerahojani käytetään! Toissa päivänä kun kävin lähikaupassa, niin sieltä olisi iltayhdeksän jälkeen saanut päiväysvanhaa b-luokan kampingia 60 prosentin alennuksella eli paljon halvemmalla kuin nyt tarjottua a-luokan makkaraa ikinä!”

Kun talkoot ateroioinnin jälkeen jatkuivat, Kaivopuro joutui kiireisiinsä vedoten poistumaan. Koska taloyhtiön yhtiökokous on piakkoin, häntä ehdittiin pyytää alustavasti yhtiön hallituksen jäseneksi.

“Parikin naapuria kysyi, että sopiiko, jos he ehdottavat yhtiökokouksessa minua. Valitettavasti oli pakko sanoa kohteliaasti ei. Sen verran on minulla kiireitä näin eläkeläisenä, että näihin hommiin ei millään ehdi. Nytkin pitäisi ennättää keräämään allekirjoituksia paperiin, jolla kyseenalaistamme taloyhtiömme hallituksen jäsenten vastuuvapauden.”


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2018 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.