Reaktio yllätti Uutissirkuksen ulkomaantoimittajat, kun he tiedustelivat elefanttien näkemystä suomalaisista useissa eläintarhoissa eri puolilla maailmaa.

Esimerkiksi Berliinin eläintarhassa aasiannorsu ei tehnyt mitään kohdatessaan toimittajan, joka kertoi Suomen aikeista hakea puolustusliitto Naton jäseneksi.
Sama toistui myös Tallinnassa, Kööpenhaminassa, Madridissa ja jopa Moskovassa.
New Yorkin Bronxin eläintarhassa aasiannorsu keskittyi vain syömiseen, eikä edes sen ateriointia seurannut koululaisryhmä osannut vastata toimittajan kysymyksiin, koska ei tiennyt missä Suomi on tai että maamme ylipäätään on olemassa.
Lähimmäs selkeää kannanottoa päästiin romanialaisessa Targu Muresin eläintarhassa, jossa norsu heilautti kärsäänsä, kun se kuuli sanaparin ”Suomen Nato-kanta”.
”Romanian kirjeenvaihtajan mukaan elefantti myös pieraisi kovaäänisesti, mutta eihän me nyt kai tätä asiaa lehteen laiteta, kun näin vakavasta asiasta on kyse”, Uutissirkuksen suomalaisuus- ja mitähän meistä muutkin ajattelevat -asiantuntija Uolevi Ahonen arvioi.
Koska Uutissirkuksella ei ole kirjeenvaihtajaa Vietnamissa, lehtemme kotimaantoimittaja kävi lähimarketin kalatiskillä ja kysyi kahdelta pangasiukselta niiden mielipidettä, mutta ne eivät ottaneet Suomen valtiojohdon Nato-näkemykseen kantaa.
”On tietysti mahdollista, että pangasiukset eivät tuumailleet mitään muutakaan, koska ne oli jo fileoitu ja käsittääkseni fileoitu kala on kuollut, joten ei kai se ajattele enää ollenkaan”, Uolevi Ahonen sanoo.
Useat eläintarhat eri puolilla maailmaa ovat luopuneet elefanteista viime vuosina, joten eläinten suomalaisia koskevan ajattelun selvittäminen muuttunee yhä hankalammaksi.
Ensi viikolla Uutissirkus aikoo mitata kohtaamiensa elefanttien aivosähkökäyrät, jotta yleisömme saa tietää, reagoivatko ne kuitenkin sisimmässään jollakin tavoin termiin ”Suomen Nato-jäsenyys”.