Press "Enter" to skip to content

Aseet ja neuleet

Asiantuntijuuden uudet variantit syrjäyttivät korona-asiantuntijuuden muutamassa päivässä

Koronakeskustelut ovat lähes tyystin tauonneet, koska Venäjä- ja Ukraina-asiantuntijuus on alkanut levitä rajusti. Kun samanaikaisesti monien etätyöt ovat vaihtuneet läsnätöihin, on työpaikkojen kahvihuoneissa alkanut lisääntyä myös Nato-asiantuntijuusvariantti.

silhuettikuvassa miehet tykin ääressä
Kuva: OpenClipart-Vectors/Pixabay

”Voimakasta Nato-asiantuntijuutta ilmenee varsinkin henkilöillä, jotka ovat vuosia kertoneet, miksi Natoon ei pidä liittyä. He oirehtivat tyypillisesti siten, että antavat tällä hetkellä ymmärtää, että ovat aina olleet Suomen Nato-jäsenyyden kannalla”, sanoo Uutissirkuksen asiantuntijuuden erityisasiantuntija Uolevi Ahonen.

”Tosin menee vielä aikaa, että Nato-asiantuntijuus saavuttaa sellaiset mittasuhteet, että päättäjätkin ryhtyvät keskustelemaan aiheesta tosissaan.”

Ukraina-asiantuntijuuden rinnalla viime päivinä somessa on levinnyt jonkin verran ryssittelyvariantti, joka on johtanut ainakin yhden Twitter-tilin sulkemiseen.

”Altteimpia ryssittelyvariantille ovat erityisesti viikonlopun pikkutunneilla alkoholin ja Twitterin sekakäyttäjät.”

Asiantuntijoiden määrät ovat säilyneet lähes ennallaan, vaikka uudet variantit ovatkin syrjäyttäneet vanhat. Osittain kyseessä ovat kuitenkin yhdet ja samat henkilöt. Silti osa aiemmista asiantuntijoista on nyt täysin vaiennut.

“Esimerkiksi pakolaisasiantuntijuudesta on nyt liikkeellä muuttunut variantti, jonka oireisiin ei enää kuulu Dublin-menettelyn huutaminen”, Ahonen lisää.

”Asiantuntijuus sinänsä ei ole pahasta, ellei se jatku vuorokauden ympäri useita viikkoja”, hän korostaa.

“Jatkuessaan se voi saada aikaan todellisuudentajun hämärtymistä ja uuvuttaa asiantuntijan lähipiirin.”

Uutissirkus seuraa asiantuntijuuden leviämistä hetki hetkeltä.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2023 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.