Lukion stressinlisäysuudistuksen jälkeen lukiolaisten stressitaso on kasvanut. Stressinlisäysuudistus lisäsi koko koulujärjestelmän stressaavimman kokeen, ylioppilaskirjoitusten, painoarvoa.

Uutissirkuksen laudatur-, todistusvalinta- ja stressiasiantuntija Uolevi Ahonen on asiasta ymmällään.
“Tätä oli täysin mahdotonta ennustaa. On selvää, että opetussuunnitelmaa täytyy laajentaa nykyisen kehityssuunnan kompensoimiseksi.”
Ahonen ei osaa sanoa, mistä kehityssuunta johtuu.
Kyselyiden mukaan monilla lukiolaisilla on stressistä aiheutuneita oppimisvaikeuksia ja mielenterveysongelmia. Eräs haastattelemamme lukiolainen uskoo, että nämä voisi ratkaista kysymällä lukiolaisilta heidän jaksamisiaan.
Ahonen sanoo kannattavansa pakollisia viikottaisia mielenterveyskyselyitä, joiden myöhässä palauttaminen johtaisi koko jakson kaikkien kurssien arvosanojen alentamiseen.
Stressinlisäsyuudistuksen pani alulle Juha Sipilän (kesk.) hallitus puoliväliriihessään vuonna 2017. Opetusministeriö jatkaa tulevien uudistusten suunnittelua lukiolaisten kokemuksista välittämättä.
Aiheesta muualla:
Yle 13.1.2022: “On alettu pitää normaalina sitä, että jo 16-vuotiaat ovat todella väsyneitä” – Asiantuntijat kertovat, mitä lukiolaisten laskeneelle hyvinvoinnille pitäisi tehdä
Teksti: Reino-Ilari Kollinen, maakuntakirjeenvaihtaja & Gilbert Granholm, päätoimittaja
Hyvä ihminen,


