Press "Enter" to skip to content

Uutissirkus, osasto “Talous”

Päättymispäivänä warrantin nettoarvo määräytyy siten, että warrantin ehtojen mukaista lunastushintaa verrataan kohde-etuusosakkeen markkinahintaan ehdoissa määritellyllä tavalla. Tätä kohde-etuusosakkeen arvoa kutsutaan toteutusarvoksi. Warrantti toteutetaan, jos toteutusarvon ja lunastushinnan väliseksi erotukseksi jää ehtojen mukaisessa laskutoimituksessa positiivinen nettoarvo. Tosin aina on hyvä huomata, että käärinliinoissa ei ole taskuja.

EVA kannattaa sosialismia

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n toimitusjohtaja Sixten Korkman kannattaa sosialismia. Hänen mielestään valtio voisi kustantaa puolet pankkien luottotappioriskeistä.

» »

Työaikadirektiiviehdotus uhkaa työllistymistä

EU:n työaikadirektiiviehdotus lisää työttömyyttä, toteavat työnantajat. Erityisen ongelmallisena ne näkevät kysymyksen siitä, onko työnantajan tiloissa työpäivän aikana tehty työ työaikaa vai ei.

» »

Teleoperaattori järkytti miestä

Kun mies siirsi numeronsa toiseen teleyhtiöön, hänen vanha operaattorinsa ei soittanutkaan esittääkseen kilpailevaa puheaikatarjousta.

» »

Pankit kannattavat sosialismia

Suomessa toimivat pankit ovat valtiovarainministeriön kapitalismi-innostuksesta huolimatta ottaneet askeleen sosialismin suuntaan. Pankit ovat päättäneet antaa sata miljoonaa euroa omia rahojaan islantilaisen Kaupthingin Suomen-konttorin talletusten maksuun.

» »

Toivo Sukari on köyhä

Liikemies Toivo Sukari on köyhä. Sukari paljasti varattomuutensa äskettäin Uusi Suomi -verkkolehdessä.

» »
Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2021 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.