Sadassa grammassa kuivia islanninjäkäläjauhoja on saman verran ravintoa kuin 24 grammassa ruisjauhoja. Asia kävi ilmi Hankkijan ja SOK:n rahoittamassa tutkimuksessa vuonna 1917.
Dosentti, tohtori Carl Tigerstedt kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä 5.1.1918:
“Tutkimukset koskevat kokeiluja poron- ja islanninjäkälillä, jäkälälajeilla, joiden käytännöstä hätäravintona on viimeksikuluneina kuukausina hyvin vilkkaasti keskusteltu. Poronjäkälää kasvaa maassamme monilla seuduin suunnattomia määriä, ja jos voitaisiin osoittaa, että ihmisruumis voi käyttää hyödykseen siinä löytyviä aineita, näyttäisi tulevaisuutemme lähimpinä kuukausina huomattavasti toivorikkaammalta.
Valitettavasti poronjäkälään kiinnitetyt toiveet kuitenkin raukesivat tyhjiin. Tutkimuksista on epäämättömästi käynyt selville, että käytännöllisesti katsoen poronjäkälä ei kelpaa ruumiimme ravinnoksi. Ravinto, joka saadaan 100 grammasta valmiita jäkäläjauhoja, vastaa 1 tai enintään 3 grammaa ruisjauhoja.
Poronjäkälä antaisi sadasosan
aikuisen ravinnontarpeesta
Vaikka kokeilut arvioitaisiin poronjäkälälle niin edullisella tavalla kuin suinkin, tavalla, joka mielestäni ei edes ole oikeutettu, vastaisi 100 grammaa jäkäläjauhoja ravintoarvoltaan ainoastaan 7 tai 8 grammaa ruisjauhoja. Kun täysikasvuinen henkilö päivässä tuskin voi nauttia enempää kuin 150 gr jäkäläjauhoja, olisi tästä todella sangen suuresta päiväannoksesta saatu hyöty yhtä suuri kuin se, minkä saamme 3 gr:sta tai erittäin runsaasti laskien 11 gr:sta ruisjauhoja. Ja tämä vastaa 0,3 -1,1% tavallisen raskasta ruumiillista työtä tekevän täysikasvuisen miehen jokapäiväistä ravintotarvetta.
Tällä en suinkaan tahdo sanoa, että poronjäkäläjauhoilla lisätyn leivän nauttimisesta kokonaan täytyisi luopua. Jäkäläruoka osoittautui täysin vaarattomaksi, ja kun kokeilut sitä paitsi ovat todistaneet, ettei jäkälä sanottavassakaan määrässä huononna ruumiimme kykyä käyttää hyväkseen yhdessä jäkälän kanssa nautittua ruokaa, ei mikään estä sitä käyttämästä leivän lisänä, kun jäkäliä vaan ilman ylen suuria kustannuksia voidaan hankkia.
Mitään todellista hyötyä tästä kuitenkaan ei lähde, mutta sille, joka kernaasti syö hiukan enemmän leipää kuin sen määrän, mikä hänelle muuten olisi tarjolla, sille kenties leivän lisääminen jäkäläjauhoilla voi valmistaa pienen viattoman tyydytyksen.
Ravinteikkaampi islanninjäkälä sopii
leipään, mutta vaatii lipeäkäsittelyn
Islanninjäkälällä tehdyt kokeet antoivat huomattavasti suotuisampia tuloksia. Näistä nimittäin ilmenee, että 100 grammassa kuivia islanninjäkäläjauhoja on saman verran ravintoa kuin 24 grammassa ruisjauhoja; ja kuitenkaan eivät kokeiluissa käyttämämme islanninjäkälästä valmistetut jauhot laadultaan olleet kaikkein paraita.
Kuten tunnettua on välttämätöntä ihmisravinnoksi käytetyistä jäkälistä lipeän avulla poistaa muutamia erittäin pahalta maistuvia ja meidän ruumiillemme suorastaan vahingollisia aineita, minkä jälkeen lipeä ankarasti huuhtomalla poistetaan jäkälistä. Kokeiluissamme käytetyt islanninjäkälistä valmistetut jauhot oli tämän virutuksen jälkeen lisäksi keitetty kymmenen minuutia vähäisessä vesimäärässä.
Tämän kautta epäilemättä jonkun verran jäkälään sisältyviä, kiehuvaan veteen liukenevia aineita oli jäänyt keittoveteen ja sen mukaan tullut poisheitetyksi, ja meillä on täysi syy olettaa, että juuri nämä ainekset sangen huomattavassa määrin olisivat voineet tulla ruumiillemme hyödyksi.
Ellei islanninjäkälää näin ollen turhan vuoksi keitetä, on 100 grammalla valmiita jäkäläjauhoja varmaankin hiukan suurempi ravintoarvo kuin edellä on mainittu, ja joka tapauksessa täytyy meidän tunnustaa, ettei islanninjäkälää hätäravintoaineena suinkaan ole halveksittava. Kun sitä paitsi leipä, johon suuriakin määriä islanninjäkälää on sekoitettu, ei suinkaan ole pahan makuista, voidaan islanninjäkälää hätäravintoaineena mitä lämpimimmin suositella.
Valitettavasti islanninjäkälää kuitenkin varsin vähäisessä määrin kasvaa meidän maassamme, ja sen vuoksi lienee mahdoton ajatella, että jauhoja valmistettaisiin suurissa määrin kulutuskeskuksiamme varten. Mutta maaseutuväestöllemme niillä seuduin, missä islanninjäkälää tavataan, voi tämä olla arvokkaana apuna taistelussa uhkaavaa hätää vastaan.”
Koehenkilöinä fysioloogisessa
laboratoriossa 11 suur- ja piensyöjää
Kokeensa on tohtori Tigerstedt tehnyt yhdellätoista henkilöllä. Kymmenen heistä on ollut lääketieteen opiskelijaa, ja itse on tohtori Tigerstedt ollut yhdestoista. Kokeilussa käytetyt henkilöt jätettiin kahteen ryhmään »suursyöjiin» ja »piensyöjiin» ja oli jälkimmäisen ruokamäärä tasan 4/5 osaa edellisten annoksesta. Kun hätäravintoaineet nautittiin leivässä, määrättiin leipäannos niin suureksi että sen ravintoarvo oli n. 1/2 koko ruoan ravintoarvosta.
Ensimäisellä koeviikolla syötiin ruis-, ohra- ja kaurajauhoilla leivottua leipää. Toisella viikolla korvattiin 1/2 leivän jauhomäärästä poronjäkälä jauhoilla ja kolmannella koeviikolla oli piensyöjien 4 henkilön leivässä 1/2 poronjäkälän jauhoja ja suursyöjien 1/2 islanninjäkäläjaukoista. Neljännellä viikolla käytettiin Valtion koeleipomossa Helsingissä valmistettua leipää,jossa oli 1/3 poronjäkäläjauhoja.
Ensimmäisen jäkäläviikon kokeitten tulokseksi saatiin, että 100 gr. jäkäläjauhoja vastaa ravintoarvoonsa nähden 1 gr. ruisjauhoja taikka sokeria. Toisen laskutavan mukaan vastasi 100 gr. jäkäläjauhoja 7 gr. ruisjauhoja, mutta tämä arvo on nähtävästi vähemmän oikea kuin edellä mainittu. Seuraavan viikon kokeet leivällä, jossa puolet jauhoista oli korvattu poronjäkäläjauhoilla, antoivat jotensakin samat tulokset.
Valtion koeleipomossa valmistetulla, leivällä tehtyjen kokeiden tulokset, eivät olleet edellisiä parempia, pikemmin päinvastoin.
Tigerstedtin artikkeli julkaistu Suomen Kuvalehdessä 5.1.1918 / Kansalliskirjasto.
Koejärjestelystä raportoi Wiipuri-lehti 15.1.1918 / Kansalliskirjasto
Lyhennys, väliotsikointi ja kappaleenjaot Uutissirkuksen toimituksen.
Vuosien 1917 – 1918 elintarvikepulasta ja jäkäläravinnosta muualla:
Tampereen yliopisto: Suomi 80: Elintarviketilanne
Yrttitarha.fi: Islanninjäkälä
Hyvä ihminen,
