USA:n presidentti kertoo olevansa niin huolissaan Gazan tilanteesta, että aikoo muuttaa sinne itse. Rakennustyöt on jo aloitettu lanaamalla sopivia tontteja tykistöllä matalaksi. Seuraavaksi on vuorossa parhaiden rantojen etsiminen hänen uusille golf-kentilleen ja rantahotelleilleen.
Uutissirkus, toimittaja “Maakuntakirjeenvaihtajamme”
Yleinen mielipide pitää lähiräjähteiden saatavuutta Suomessa kriittisenä. Ainoa EU-alueen TNT-tehdas on Puolassa, eikä sen tuotanto riitä edes Rehupiiklesin lavashow'hun. Uutissirkuksen maakuntavasikka Kustaa Juntti sai katukaupassa tiedot, miksi pommitehdas tiputetaan juuri Poriin.
Näitkö TV:ssä vääränlaisen hatun tai mainoksessa erivärisen ihmisen? Ehkä silmään osui sateenkaarilippu, sinua estettiin kuulemasta suvivirttä tai satuit kuulemaan sen, vaikka et olisi halunnut? Uutissirkuksen testaama juuri julkistettu GRR!-sovellus kertoo, milloin on aika loukkaantua.
Luonto on ryhtynyt jopa tuhoamaan yksityisomaisuutta ennennäkemättömässä mittakaavassa. Poliisin mukaan luonnon toimintaa ei kuitenkaan voida kieltää.
Alkuperäinen idea sisäministerin lakkauttamisesta paisui entistä kunnianhimoisemmaksi. Aloite hallituksen lakkauttamisesta on kerännyt taakseen ensimmäisen vuorokauden aikana puolitoista miljoonaa kannattajaa.
Ilmiö on riistäytynyt käsistä, sanoo mies, joka on tällä hetkellä yksi mahdollinen ehdokas nilsiäläisen salibandyseuran kolmosvalmentajaksi.
Tauotonta hellejaksoa seurannut voimakas rankkasade sai Helsingin kadut tulvimaan, mutta eduskunta onnistui kuitenkin keskustelemaan viinien myynnistä maitokaupassa, turkistarhauksen välttämättömyydestä ja uusien hakkuualueiden löytämisestä raakkujen vaarantamien tilalle.
Mikäli Turku siirtyy samaan aikavyöhykkeeseen kuin Ruotsi, tunnin juna saapuu sinne Helsingistä vain 60 minuuttia aikataulunmukaisen lähtöhetkensä jälkeen.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministerin virkanimike vaihdetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä puhumattomuuden ministeriksi. Näin ministerin ei tarvitse työssään puhua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.
Somerolaisnainen joutui äärimmäisen kiusalliseen tilanteeseen Tinder-treffeillä: mynämäkeläismies ei puhunutkaan koko ajan itsestään. Naisen oli pakko turvautua äärimmäiseen keinoon.









