Cheatingu Consulting
BOX 1047, 00101 HELSINKI
FINLAND
 

Cheatingu Consulting

   
         
Tutustukaa osaamiseemme:
       

Ehdoton keihäänkärkituotteemme on Uutissirkus-verkkolehti

Asumisratkaisujen konsultointia

  Onko Teillä johdettavananne toiminimi, pörssiyhtiö, kunta, kuntayhtymä, ministeriö, sotilasliitto, suurperhe tai yhden hengen talous? Teettekö työssänne päivittäin päätöksiä, jotka vaikuttavat miljardiin tai ainakin yhteen ihmiseen?

Me olemme ajatustankki. Olemme olemassa, jotta te voisitte tehdä tärkeät ratkaisunne joutuisasti ja päästä keskittymään siihen, mitä osaatte kaikkein parhaiten. 

Mikäli teistä tuntuu siltä, että ette osaa mitään, voimme hoitaa myös moottoripyöräilyn tai golf-harrastuksenne puolestanne. 

Meillä on reilusti yli kahdeksan kuukauden kokemus eri alojen konsultoinnista ja toteutuksesta. Ulkoistakaa haasteellisimmat kohteenne meille ennen kuin on liian myöhäistä. Esimerkiksi kello 20.55 alamme nuokkua sohvalla television ääressä emmekä edes ajattele sähköpostin avaamista ennen kuin puoli neljältä aamulla kun heräämme eturauhasvaivaamme. 

  Arvomme
Visiomme
Strategiamme
 
Irtisanomisratkaisujen konsultointia
 
 
 
Sisältötuotantoratkaisujen konsultointia
Svenska
Castellano
English
   
Suosikaa
sidosryhmiämme
Tulkaa meille töihin!
 
 

Kuukauden asiakas, ehkä kahden:
Peran Copypaste
 
         
Viestejä meille
Harvoin kysyttyjä kysymyksiä
      Käyttöehdot
         

© Cheatingu Consulting 2004 - 2007