Pohjoismaiden dynaamisimmin pysähdyttävä satiirisivusto

Arkistomme jutut aiheesta ‘mopot’

Kokoomusnuorista löytyi yksi nuori

Toimittaja • 11.09.2013

Asia käy ilmi Kokoomuksen nuorten liiton vuoden 2014 tavoiteohjelmasta, jonka mukaan mopon suurin sallittu nopeus tulisi nostaa 60 kilometriin tunnissa.



Tyttö ihastui mopottomaan poikaan Koillis-Vantaalla

Toimittaja • 15.06.2013

Kaksi mopoilijaa loukkaantui vakavasti, kun heidän ikätoverinsa tapasi paikallisbussissa tytön, jonka kanssa ryhtyi seurustelemaan.



Koululaiset vaativat koulua vapaaehtoiseksi

Toimittaja • 04.03.2013

Imatralainen koululainen Raikka Virtanen vaatii koulun muuttamista valinnaiseksi. Vaatimus koskee kaikkia kouluasteita alakouluista korkeakouluihin.



Tutkimus: miehet voivat saada orgasmin autoilun aikana

Toimittaja • 19.03.2012

Uutissirkuksen tutkimus vahvistaa huhut, joiden mukaan miehet voisivat saada orgasmin pelkästä henkilöautoilusta.



Urakan valmistuminen uhkaa Kulosaaren metrotyömaata

Toimittaja • 31.05.2011

Helsingin rakennusvirasto arvioi, että Kulosaaren metroasemalla ei kyetä noudattamaan Iisakin kirkon pystytyksessä käytettyä aikataulua.



Hallitus tukee vanhuksia

Toimittaja • 05.11.2009

Hallitus ehdottaa, että eläkeläiset voisivat parantaa talouttaan ajamalla rekka-autoa ja bussia. Ratkaisu nostaisi myös bruttokansantuotetta.