Press "Enter" to skip to content

Kulttuuri

Itsenäisyyspäivän uusi ohjelmaformaatti: ”Missä olit, kun kuulit, että Linnan juhlat perutaan”

Ohjelmaan sisältyy 120-minuuttinen kättelyosio, johon kansa voi älypuhelimillaan striimata kättelyitään eri puolilta Suomea. Enintään viiden hengen kättelyt ovat mahdollisia, jos kättelijät käyttävät maskia ja suojahansikkaita.

taapero mustavalkotelevision edessä
Janakkalalainen Markku Kaukomäki seurasi jo ensimmäisiä televisioituja Linnan juhlia vuonna 1967.

Itsenäisyyspäivänä heti Edwin Laineen Tuntemattoman sotilaan jälkeen käynnistyvässä ohjelmassa 1700 suomalaista pääsee kertomaan, missä olivat, kun tieto Linnan juhlien perumisesta tavoitti heidät.

Lisäksi toimittajat jalkautuvat ympäri maata tiedustelemaan politiikan, liike-elämän, urheilun ja taiteen edustajilta, mitä kätteleminen heille merkitsee.

Ohjelman loppumetreillä jaetaan kaikkien aikojen ensimmäinen Sitkeä pirulainen -palkinto. Ennakkotietojen mukaan palkinnon saa Janakkalassa asuva Markku Kaukomäki, joka on katsonut televisiosta kaikki tähän mennessä lähetetyt Linnan juhlat alusta loppuun.

Hänellä on jopa valokuva juhlien ensimmäisestä televisioinnista vuodelta 1967.

Kaukomäen lisäksi omien televisioidensa äärestä saavat puheenvuoron myös useat muut Linnan juhlien seuraajaveteraanit. Heistä vanhin on 117-vuotias eurajokelainen Iida Mäntyräme, joka kuunteli kymmenen minuuttia Linnan juhlien ensimmäisen radioinnin alusta vuonna 1949.

“Sitten lehmä alkoi poikia”, Mäntyräme muistaa.

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa seurasi viime vuonna noin kolme miljoonaa suomalaista. Yksikään maailman johtavista TV-formaattiasiantuntijoista ei ole vielä osannut sanoa, miksi.

Aiheesta muissa aviiseissa:
Yle 29.9.2020: Perinteiset Linnan juhlat peruttu – itsenäisyyspäivä otetaan vastaan kotisohvilta

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.