Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Terrafamen osakkaan rahanpesuepäilyt yllättivät suomalaiset

Kaikkein yllättyneimpiä ovat elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja työministeri Tuula Haatainen (sd.), joiden mukaan hallitus ryhtyy selvittämään asiaa, jotta kaikki voi jatkua kuten aiemminkin.

kauhakuromaaja täyttää dumpperia
Kuva: Ricobino/Pixabay.com

Terrafamesta kolmanneksen omistavan Trafiguran epäselvyydet tulivat jokseenkin kaikille suomalaisille täytenä yllätyksenä. Esimerkiksi vuonna 2017 silloinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) osti Trafiguran toimitusjohtajalta Jeremy Weiriltä käytetyn auton.

Ylen tuoreen MOT-ohjelman mukaan pankit ovat tehneet Trafigura-yhtiöstä lukuisia rahanpesuilmoituksia Yhdysvalloissa.

”Ilmoitukset eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Trafigura istuisi isän Jumalan oikealla puolella ja olisi sieltä tuleva yhä edelleen ostamaan kaiken nikkelikobolttisulfidin, jonka Suomen valtion 70-prosenttisesti omistama kaivos myy”, arvioi Uutissirkuksen kaivostoiminta- ja maineenhallinta-asiantuntija Uolevi Ahonen.

Terrafame eli entinen Talvivaara tunnetaan yhtenä Suomen ympäristöystävällisimmistä kaivoksista. Se sijaitsee alueella, jolla sekä työttömyys että keskustan kannatus ovat perinteisesti olleet korkeita, joten kaivoksen tulevaisuus on turvattu, oli sen osakkaina ketä tahansa ja tekivät ne mitä hyvänsä.

Kaivoksen merkittävin mainehaitta ovat tähän mennessä olleet sen ympäristöongelmista etelän mediataloihin aiheutuneet vuodot.

Etenkin Nuasjärven pohjassa on mainehaittaa, mutta ei siitäkään sen enempää, koska ainakin 700, kesäaikana jopa 1900 työpaikkaa.

Äärettömän heikkoja signaaleja menneiltä vuosilta muissa aviiseissa:
IL 15.2.2017: Terrafameen sijoittaneella Trafigura-konsernilla kymmeniä tytäryhtiöitä veroparatiiseissa – varsinainen ”emoyhtiö” pienellä Karibianmeren saarella
SS 10.2.2017: Trafigura on ryvettynyt useissa skandaaleissa – yhtiön historia Afrikassa on sysimusta
Taloussanomat 11.2.2017: Lintilä: Trafiguran osuus skandaaleihin vakava – ympäristörikkeet vanhoja
Yle 10.2.2017: Terrafamen uuden herran taskuissa on öljyä, metalleja ja vaarallista jätettä


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2020 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.