Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Nainen pääsi koronatestiin kahdessa tunnissa

Tapaus sattui Itä-Helsingissä viime perjantaina, ja sillä on useita silminnäkijöitä.

nainen kertakäyttöinen kasvomaski päässään
Kuva: Anna Shvets / Pexels.com

Kurkussaan kipua tuntenut nainen kertoo soittaneensa itähelsinkiläiselle terveysasemalle hieman aamukahdeksan jälkeen.

”Hoitaja kyseli oireistani, naputteli päätettään ja tiedusteli, ehtisinkö Itäkeskukseen näytteenottoon varttia yli kymmenen”, nainen kertoo.

Myös useat muut alueella asuvat henkilöt kertovat saaneensa itselleen testiajan sille päivälle, jolloin ovat ottaneet yhteyttä omaan terveysasemaansa.

Elielinaukion lähistöllä kohtaamamme mediatalo suunnittelee reagoivansa tapaukseen julkaisemalla jutun otsikolla ”Itä-Helsingissä jälleen ongelmia”.

Twitterissä liikkuneiden tietojen mukaan Kuopiossa koronatestiin olisi sunnuntaina saanut ajan jopa tunnin päähän soitosta, mutta mediatalo ei ole vielä uutisoinut, onko Kuopiokin ongelmallinen asuinalue.


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2020 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.