Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Koronavirukseen varautunut mies herättää pelkoa Porissa

Jo lähes seitsemän porilaista on säikähtänyt vakavasti, kun mies on korvannut kättelyn poskipusuilla.

Porin raatihuone talvi-iltana, mies menossa sen ohitse kuvan alanurkassa
Lukijamme onnistui nappaamaan kuvan poskipusuja antaneesta miehestä seurattuaan tätä Porin torilta lähes raatihuoneelle asti. Mies kuvan vasemmassa alalaidassa.

Tässä jutussa oman turvallisuutensa vuoksi nimettömänä pysyttelevä mies arvioi poskipusut huomattavasti kättelyä turvallisemmiksi.

”Harvoin kukaan esimerkiksi kauppakeskuksessa nuojuaa poskellaan hedelmävaakojen nappuloita, käymälöiden ovenkahvoja tai liukuportaiden kaiteita, mutta mietipä mihin kaikkeen kädet osuvat noissa paikoissa”, hän toteaa.

”Ja jos toisen poskella on räkää, niin silloin poskipusuja ei tietenkään vaihdeta.”

Miehen Porin torilla havainnut Juhani Virtanen kärsii edelleen tilanteen aiheuttamista painajaisista.

”Vuonna 1995 Ruotsin ja Suomen jääkiekkomatsia katsoessamme velipoika halasi minua, mutta siitä olen jo toipunut”, Virtanen jatkaa ja kiittelee ettei itse joutunut miehen uhriksi.

”Sivusta näin, kuinka se tervehti. Sipaisi poskellaan toisen ihmisen poskea ja moiskautti huuliaan.”

Poskipusuja antavan miehen henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa. Mies kertoo oppineensa poskipusut parikymmentä vuotta sitten ollessaan Espanjassa vaihto-opiskelijana.

”Siellä naiselle esittäydyttiin aina poskipusuin, vain miehet kättelivät, vaikka heistäkin osa suosi poskipusuja toisensa kohdatessaan.”

Juhani Virtanen korostaa, että hänen oma tervehtimistapansa on kaikkein paras virusten torjunnassa.

”Koko ikäni olen harrastanut sitä täällä Porissa”, hän kertoo.

”Kun näen kadulla oikein hyvän ystävän, otan kaksi askelta taaksepäin ja sanon: Hei ny.”

Edit 4.3.2020: Italian hallitus on suunnannut katseensa Poriin ja ryhtynyt suosittelemaan Juhani Virtasen noudattamia tapoja: poskipusuja on vältettävä tervehtiessä ja toisiin ihmisiin pidettävä noin metrin välimatka.

Aiheesta muissa aviiseissa:
Tasasekunnein, mutta voisi olla viisainta aloittaa täältä: thl.fi

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.