Press "Enter" to skip to content

Kulttuuri

Ämpäreistäkieltäytyjät veivät murskavoiton uutissatiirikisassamme

Perheenäidin tunteja kestäneestä hyvinpitelystä kirjoittanut Ramses Joki on voittanut tämänvuotisen Satiiriämpäri-kilpailumme. Hänen tekstinsä keräsi 6700 Facebook-tykkäystä.

miers kääntyy sateisessa metsässä pois kamerasta
Ramses Joki paistatteli julkisuuden valokeilassa heti menestysuutisen vastaanotettuaan.

Hopeaa nappasi Aimo Repo jutullaan Mies pyysi anteeksi – jopa miljoonien pelätään loukkaantuneen, 3400 tykkäystä. Aimo Repo ylsi myös pronssille tekstillään Vahvistamattomat tiedot vahvistavat: Joulupukki tuo al-Holin lapset kotiin, 3000 tykkäystä.

Kumpikin kilpailija aikoo kieltäytyä kisan palkinnoista eli maksullisista ämpäreistä.

Koska voittajat ovat kirjoittaneet tekstinsä salanimillä, aiomme perinteiseen tapaamme ehdottaa, että he muuttavat oikeat nimensä maistraatissa salanimiensä mukaisiksi. Näin ystävien ja kylänmiesten on helpompi tunnistaa heidät ja lahjoittaa heille omakotitontteja ja mitä muuta nyt tällaisissa tapauksissa onkaan kulttuurin saralla menestystä niittäneille ihmisille tapana antaa.

Esitimme riemastuneille voittajille kysymyksiä, ja näin he vastasivat:

Kultamitalisti Ramses Joki,

1. Miltä nyt tuntuu?

Kuin hiljainen laulu mustarastaan
valonsäikeen lapsi
uteliaasti
kurkkii sydämen raosta
 
Ilo singahtelee
varoen
hymy herkästi
karehtii
 
Kilkkuu, heiluu ja helkkyy
Satiiriämpäri
voittajan rinnalla 

2. Miten tästä eteenpäin?

Nostan katseeni
Häipyy roudan rouhima maa
 
Taivaanrannassa
aurinko nousee
 
Uskon ja toivon
ei
Tiedän
 
Ah, Elämä!

3. Mitä on mielesi päällä juuri näinä aikoina eli mikä sinulle on tärkeää tai vähemmän tärkeää?

Vartalo painuu toista vasten
Sulaa yhteen
 
Herkkä suu etsii lapojen välistä
pehmeän kohdan
 
tässä on kaikki

4. Voittajajuttusi tapahtumat sijoittuvat Haapavedelle, minkälainen suhde itselläsi on tuohon paikkakuntaan?

Saappaan alla
narskuu hiekkatie
 
Isän pellot
tuoksuvat mullalta
 
Metsäkurjenpolvi
rohkeasti pientareella
 
Avaa silmänsä kohti aurinkoa
 
5. Valitsetko palkinnoksesi maksullisen (10 euroa) sinkkiämpärin vai perusteletko palkinnon vastaanottamisesta luopumista jollakin tavoin?

Haluan jakaa sydämelliset kiitokset Satiiriämpärikilpailun järjestäjille, tuomaristolle, naapurin kissalle ja tietenkin puolisolleni, sekä erityiskiitokset näppäimistölle. Ilman teitä en olisi tässä.

Haluan lahjoittaa maksullisen sinkkiämpärin kokonaisuudessaan Hyvinpitelyn uhrit Ry:lle, joka tekee uskomattoman hienoa työtä perheissä tapahtuvan hyvinpitelyn ja muun väkivallattomuuden ehkäisemiseksi.

Leveäsolmioinen ihminen ämpäri päässään
Aimo Repo kieltäytyi satiirinkirjoituskilpailussamme viiden maksullisen ämpärin vastaantottamisesta. Kuvan ämpärin hän omisti jo valmiiksi.

Hopea- ja pronssimitalisti Aimo Repo,

1. Miltä nyt tuntuu?

Tyhjältä. Tietenkin vähän pettyneeltä, ettei kunto riittänyt parempaan suoritukseen. Epäilinkin, että tankkaus meni pieleen. Kiitokset tiimille, ja kaikille jotka minua ovat matkan varrella tukeneet. Terveisiä äidille.

2. Miten tästä eteenpäin?

Eikö tähän voi jäädä?

3. Mitä on mielesi päällä juuri näinä aikoina eli mikä sinulle on tärkeää tai vähemmän tärkeää?

Tärkeää on vain puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää.

4. Hopeavoittajana sinulla on mahdollisuus saada kaksi ja pronssivoittajana kolme maksullista sinkkiämpäriä, hinta 10 euroa/kpl eli yhteensä 50 euroa. Valitsetko palkinnoksesi ämpärit vai perusteletko palkinnon vastaanottamisesta luopumista jollakin tavoin?

Hmm… Ottaako hopeaämpärit vai pronssiämpärit vai molemmat? Ehkä ne vain kääntäisivät veistä haavassa muistuttaen siitä että eivät ole kultaämpäreitä. Tappion karvaus olisi helpompi unohtaa ilman niitä.

Viiteen ämpäriin investointi merenpinnan nousua odotellessa kuulostaisi kyllä järkiratkaisulta, joten se ei todellakaan ole minun juttuni. Pitäkää ämpärinne! Minä äyskäröin mieluummin mummolta perityillä kristallilaseilla. Palkintorahat lahjoitan mediakasvatukseen.

Suuret kiitokset kaikille osallistujille!

Uutissirkus onnittelee voittajia ja kiittää jokaista kilpailuun osallistunutta! Kuluvan vuoden kisa oli poikkeuksellisen kovatasoinen, ja kaikki siinä julkaistut jutut erittäin laadukkaita.

Järjestämme Satiiriämpäri-kirjoituskilpailun jälleen noin vuoden kuluttua. Sitä odotellessa kuka tahansa voi toki edelleen lähettää tekstejään verkkolehteemme. Ryhdy siis satiirikoksi ja tarjoa juttuasi meille!

Tutustu voittajien uutissatiiriin!
10.11.2019: Aviomies hyvinpiteli perheenäidin Haapavedellä
24.11.2019: Mies pyysi anteeksi – jopa miljoonien pelätään loukkaantuneen
11.12.2019: Vahvistamattomat tiedot vahvistavat: Joulupukki tuo al-Holin lapset kotiin – Seuraamme hetki hetkeltä

Lue toki kaikki jutut, jotka julkaisimme Satiiriämpäri 2020 -uutissatiirikilpailussamme!


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2020 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.