Press "Enter" to skip to content

Teknologia

Milleniaali sammutti puhelimestaan virran – shokkivideo leviää netissä

Lukiolaiset Maria, Emilia, Juhani ja Mikael todistivat tapahtumaa, joka oli ensimmäinen Suomessa ja ehkä koko maailmankaikkeudessa.

nuori nainen jäätyneen järven rannalla tuijottaa puhelintaan
Arkistokuvamme ei liity tapaukseen.

Ilta oli hämärtymässä ja aurinko yritti kurottaa viimeisillä säteillään syksyisen järven yli. Yön usva nousi veden pinnasta ottaen Surkeen syleilyynsä, eikä kukaan tiennyt tämän tummanharmaan syysillan jäävän Jyväskylän legendojen joukkoon.

Milleniaali Sofia Gransgrens sammutti matkapuhelimestaan virran ja siihen päättyi hänen lapsuutensa.

Nuoret kertovat kuinka kaikki tapahtui.

“Me oltiin ihan normaalisti ottamassa kuvia instaan ja Mikael otti TikTokkia. Sofia jotenkin piti sitä puhelinta hassusti ja sitten se vain pimeni. Siis ihan niinkuin akku olisi loppunut, paitsi, että sillä oli ainakin 40 prossaa. Kaikki oli yhtäkkiä ihan hiljaista eikä kukaan näpyttänyt mitään. Se oli tosi aavemaista.”

”Hetken hiljaisuuden jälkeen Sofia kirkaisi, pudotti puhelimen ja lähti juoksemaan suoraan metsään. Me rynnättiin perässä, eikä tiedetty yhtään mitä tehdä. Hetken päättömän säntäilyn jälkeen se hidasti vauhtia ja yritti painella puita ja kiviä epätoivoisena.”

”Yhden puun oksalla oli orava ja sille se huusi vaan, että tykkää musta, tykkää! Se oli kauheaa. Kyllä se orava varmaan tykkäsi, mutta eihän se voinut osoittaa sitä millään, kun sillä ei ollut puhelinta.”

Lastenpsykologi:
sometuksen äkkistoppi voi
vaarantaa dopamiinitasot

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, kuinka sosiaalinen media stressaa ja kuormittaa nuoria. Lastenpsykologi Maaret Pienipää muistuttaa kuitenkin, että äkillinen somen käytön lopettaminen on vaarallista.

“Äkkistopissa on vaarana dopamiinitasojen lasku ja sitä seuraava ruumiintoimintojen lamaantuminen. Käyttö täytyy aina päättää vähitellen. Ensin voi esimerkiksi poistaa jonkin käyttämättömän applikaation, jotta elimistö tottuu matkapuhelimen näytön muutoksiin”, Pienipää sanoo.

”Kun käyttöä vähentää, henkilö kiinnittää automaattisesti enemmän huomiota ympäröivään luontoon. Myös tähän on hyvä totutella vähitellen. Luonnon hitaus ja välittömän palautteen puuttuminen voi pahimmillaan johtaa psykoosiin.”

Näin uhkasi tapahtuma myös Sofia Gransgrensille. Tilanne päättyi kuitenkin hyvin nuorten neuvokkuuden ansiosta.

Sofian ystävät: “Me
oltiin ihan, että mitä nyt”

“Yhtäkkiä Sofia vaan romahti maahan ja eikä enää liikkunut. Me luultiin jo, että se kuoli, mutta Juhani uskalsi mennä sen luokse ja huomasi, että se hengitti. Me oltiin ihan, että mitä nyt, kun Emilia sai sitten sen idean.”

”Me saatiin se puhelin takaisin päälle ja avattua, kun painettiin Sofian sormi siihen juttuun. Sitten me laitettiin puhelin sen käteen ja äänet täysille. Me mentiin vähän kauemmaksi ja ruvettiin sitten vaan snäppäämään ja tykkäämään sen kaikista instapostauksista.”

”Vähään aikaan ei kuulunut mitään ja me oltiin jo ihan epätoivoisia, mutta sitten se rupesi vastailemaan viesteihin. Se oli ihanaa. Me kaikki lähetettiin sille halausemojeita.”

Vaikka kaikki meni lopulta hyvin Surkeenjärven rannalla, Jyväskylän poliisi varoittaa varomattoman puhelimenkäytön vaaroista.

“Lasten ja nuorten pitäisi aina muistaa ladata puhelin täyteen ennen kotoa lähtemistä. Yleisesti suosittelemme myös laturin mukaan ottamista.”

Teksti: Sauron Kolehmainen, Satiiriämpäri 2020 -kilpailija

Tämä teksti on mukana Uutissirkuksen Satiiriämpäri 2020 -kirjoituskilpailussa. Osallistu sinäkin!


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2019 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.