Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Mies pyysi anteeksi – jopa miljoonien pelätään loukkaantuneen

Valtakunnanuhriutujan toimisto on hukkua huolestuneiden kansalaisten yhteydenottoihin julkkispoliitikon pyydettyä anteeksi saamelaisilta.

miehen silhuetti anteeksipyytäväisenä, mutta toinen silhuetti kääntää selkänsä
Kuvat: mohamed Hassan / Pixabay

Tapahtuma on ymmärrettävästi järkyttänyt kansan syviä rivejä, ja itkupotkuraivarien määrä häiritsee jo liikenteen normaalia sujumista.

Suomen virallinen valtakunnanuhriutuja Pertti Perus pitää tilannetta poikkeuksellisen huolestuttavana ja toivoo, ettei vastaavia ylilyöntejä jatkossa enää nähtäisi.

”Suomalaisen miehen rooliin ei kuulu anteeksipyytely, ainakaan ryhmiltä joita on totuttu katsomaan alaspäin. Vähemmistöjen kustannuksella nauraminen on keskeinen osa suomalaista historiaa ja identiteettiä. Koen henkilökohtaisestikin äärimmäisen loukkaavana, että lapsuuteni muuten harmaaseen ja ankeaan kulttuurimaisemaan väriä ja iloa tuoneita sketsejä näin pyydetään anteeksi.”

Kulunut vuosi on muutenkin ollut valtakunnanuhriutujalle vaikea. Loukkaantumisen aiheita on löytynyt runsaasti.

”Kasvisruoan suosion ja saatavuuden kasvu, ilmastonmuutoksen ja lajikadon hillitsemiseen tai terveyden edistämiseen tähtäävien toimien ehdottelu, rationaalisuuteen ja tieteeseen vetoaminen kysymyksissä jotka herättävät voimakkaita tunteita konservatiivissa, kielto pakottaa ateistilapsia kirkkoon, sekä se että vähemmistöt ylipäätään näkyvät mediassa ja sosiaalisessa mediassa muutenkin kuin sosiaalisten ongelmiensa kontekstissa, kaventavat ikävästi mahdollisuuksiamme jatkaa elämäämme kuten ennenkin,” valtakunnanuhriutuja kertaa murheellisena.

”Olemme vasta saaneet purettua ylityöt, joita teimme elokuussa maahanmuuttajataustaisen poliitikon kutsuttua perussuomalaisia rasisteiksi.”

“On käsittämätöntä, miksi ihmisille on niin vaikeaa käsittää, että poliittinen korrektius on paha asia vain rajoittaessaan valtaväestön mahdollisuuksia ilmaista vähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluulojaan.”

Lööppeihin silloin tällöin nousevat saamelaisten loukkaantumiset puolestaan eivät ole olleet valtakunnanuhriutujan näkökulmasta ongelma.

”Vähemmistöjen edustajia on vähemmän, ja he ovat jo tottuneet siihen että heitä loukataan, joten heiltä tulee yhteydenottoja paljon vähemmän. Lisäksi meillä on täällä hyvät mallivastaukset, joiden avulla voimme leimata heidän loukkaantumisensa huumorintajuttomuudeksi perehtymättä lainkaan loukkaantumisen syihin.”

“Valtaväestön loukkaantuessa taas joudumme etsimään medioita, jotka ovat valmiita julkaisemaan syväluotaavia henkilöhaastatteluja valtaväestön edustajien pahasta mielestä. Onneksi osa pääkirjoitustoimittajista on aiheen tiimoilta hyvin aktiivisia itsekin.”

Teksti: Aimo Repo, Satiiriämpäri 2020 -kilpailija

Tämä teksti on mukana Satiiriämpäri 2020 -kirjoituskilpailussamme. Osallistu sinäkin!


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2019 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.