Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Nukkuvien puolue lähtee vetämään hallitusneuvotteluja

Nukkuvat saa uudesta eduskunnasta 56 paikkaa. Haminan Neuvottomasta tavoittamamme luokanopettaja Markku Virtanen (nuk.) halusi aluksi kieltäytyä hänelle sovitellusta hallitusneuvottelijan viitasta.

Eduskuntatalo räntäsäässä kirjastotalo Oodista nähtynä
Nukkuvien vaalikampanja ei näkynyt mitenkään Helsingin eikä minkään muunkaan suomalaisen kaupungin katukuvassa. Silti puolue onnistui keräämään taakseen 28 prosenttia äänioikeutetuista.

“Lapsilla pitäisi huomenna olla ympän koe. Miten heillekin nyt käy, jos yhtäkkiä poistun luokasta hallituksen muodostamisen vuoksi. Ei naapuriluokan Mari jaksa paimentaa kahta ryhmää, varsinkin kun minun luokalla on kolme ADHD-lasta, Eemeli, Osku ja Tommi”, Virtanen mietti.

Kuultuaan, että pääministerillä voi olla useita avustajia ja että hän ansaitsee kuitenkin enemmän kuin opettaja, Virtanen suostui.

“Niin ja rivikansanedustajilla on kunnon kesä- ja joululomatkin!”

Arvokysymyksistä hankaluuksia?

Hallitusneuvotteluista ennustetaan vaikeita, koska nukkuvien näkemykset poikkeavat voimakkaasti muiden puolueiden näkemyksistä. Erot ovat rajuja jo oman puolueen sisällä.

Nukkuvien vahvimpia ministeriehdokkaita ovat Virtasen lisäksi puolankalainen työtön Antti Mäkinen, lahtelainen lähihoitaja Heidi Mattila sekä espoolainen insinööriopiskelija Veeti Karjalainen. Myös helsinkiläinen taksinkuljettaja Mohammed Moor noussee ministeriksi.

“Se, että en itse käynyt äänestämässä oli selkeä poliittinen kannanotto. Minulle sopivaa ehdokasta ei löytynyt puoluekentän miltään kohdalta. Mäkisen Antti ei äänestänyt, koska häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Heidi oli vaalipäivänä kuumeessa. Veeti taas on pettynyt politiikkaan, koska ei voinut tälläkään kertaa valita ketään NSDAP:n ehdokasta. Ja Mohammed ei tiennyt, että vaalit olivat eilen”, Virtanen kertoo.

Rkp samaan hallitukseen?

Tähän mennessä hallitusyhteistyöstä nukkuvien kanssa on ollut vahvimmin kiinnostunut Rkp.

“Sellaista hallitusta ei olekaan, johon emme suostuisi osallistumaan”, Rkp:n vaalivalvojaisten jälkeen taksijonosta tavoittamamme puheenjohtaja Anna Maja Henrikssonin lähipiiriin kuuluva tietolähteemme arvioi.

Nukkuvien kannatus oli näissä vaaleissa matalimmillaan 30 vuoteen. Puolue sai 28 prosentin osuuden äänioikeutetuista.

“Saimme joukkomme aktivoiduksi erinomaisesti ennakkoäänestyksen välttämiseen, mutta onnistuimme kehnommin varsinaisena vaalipäivänä. Sinänsä toki hyvä tulos, koska emme tänäkään vuonna tehneet minkäänlaista vaalikampanjaa”, Markku Virtanen sanoi.

Edit klo 14.23: Myös keskusta ja perussuomalaiset ovat ilmoittaneet, että niiden vallanhimo on sen verran mittava, että ne suhtautuvat myönteisesti hallitusyhteistyöhön kenen tahansa kanssa. Koska ministerin ei välttämättä tarvitse olla kansanedustaja, myös sininen tulevaisuus on ilmaissut kiinnostuksensa yhteistyöhön nukkuvien puolueen kanssa.


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2019 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.