Uolevi Ahonen." /> Konsulttitoimisto ehdottaa: Luopuvien kansanedustajien paikat jätetään täyttämättä – Uutissirkus
Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Konsulttitoimisto ehdottaa: Luopuvien kansanedustajien paikat jätetään täyttämättä

“Mikäli eduskuntaan valittaisiin vain 165 edustajaa, saavutettaisiin joka vuosi yli kolmen miljoonan euron säästöt.”

kolme ihmistä seisoo eduskuntatalon portailla, neljäs ottaa heistä valokuvaa
Uolevi Ahosen rajuimpien laskelmien mukaan suomalaiseen eduskuntatyöhön riittäisi neljä kansanedustajaa, joista kolme tekisi päätöksiä ja yksi hoitaisi someläsnäolon.

Näin arvioi ajatustankki Cheatingu Consultingin demokratia- ja leikkausasiantuntija Uolevi Ahonen, joka esitteli suunnitelmaansa viime yönä helsinkiläisessä karaokeravintolassa tapaamilleen poliitikoille ja toimittajille.

“Monet yritykset ovat pärjänneet erinomaisesti, vaikka ovat jättäneet palkkaamatta uutta väkeä eläkkeelle siirtyneiden tilalle”, Ahonen korostaa.

“Lisäksi esimerkiksi väkiluvultaan lähes Suomen kokoinen Norja tulee toimeen 169 kansanedustajalla”, hän huomauttaa.

“Myöhemmässä vaiheessa, kun Suomen väkilukukin todennäköisesti laskee, meille voisi riittää neljän kansanedustajan kokoinen eduskunta.”

Ahosen ehdotus ehti herättää vilkasta keskustelua jo useita minuutteja ennen valomerkkiä.

“Ei voi olla niin, että eduskunta heijastelisi sitä maailmaa, joka sen ulkopuolella on”, arvioi 18 kautta kansanedustajana työskennellyt teräväpiirtopuolueen Vilppo Nektari (hd).

Nektari tuomitsee jyrkästi poliitikot, jotka luopuvat vapaaehtoisesti eduskuntatyöstä.

“Ketä minun kannattajieni lapsenlapset sitten äänestäisivät, jos minä en olisikaan ehdolla enää seuraavissa vaaleissa?”

Nektarin mukaan kansanedustajien vähentäminen voisi johtaa yllättäviin seurannaisvaikutuksiin useilla eri aloilla.

“Iltapäivälehdetkin joutuisivat turvautumaan lomautuksiin, koska niillä olisi seurattavanaan nykyistä pienempi määrä kansanedustajien taksikuluja.”

Aiheesta muissa aviiseissa:
Yle 2.12.2019: 35 kansanedustajaa on jättämässä eduskunnan tämän vaalikauden jälkeen: Sadattuhannet ihmiset eivät voi enää äänestää samaa ehdokasta


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2019 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.