Press "Enter" to skip to content

Kulttuuri

Ladulla kävely halutaan olympialajiksi

Kaupungeissa ja maaseututaajamissa suuren suosion saavuttanut hiihtoladulla kävely halutaan vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisiin näytöslajiksi.

saapas on laskeutumaisillaan hiihtoladun päälle
Kun askel osuu latuun riittävän korkealta, saavutetaan paras tuloskunto 50 kilometrin latukävelyyn.

Suomen Latutallaajat ry:n puheenjohtaja Heimo Sotkijainen povaa Suomelle jopa kolmoisvoittoa. Hän iloitsee meneillään olevasta runsaslumisesta talvesta, joka on tehnyt ladulla kävelystä helppoa ja vaivatonta.

“Lisäksi harrastajamäärät saavat lisää kaivattua kasvua, kun uusia lumisia hiihto- ja latuväyliä avataan tallaajien käyttöön”, Sotkijainen kiittää.

Pitkään jatkuneet vähälumiset talvet ovat olleet latutallauksen harrastajille vaikeita ja heidän kerrotaankin raivonneen muille ulkoilijoille lumen vähäisyyttä. Onneksi tykkilumi on noina vuosina pelastanut monet harrastajat lähes psykoottisiin mittasuhteisiin paisuneelta masennukselta.

“Moni latutallaaja kertoo pakonomaisesta tarpeestaan päästä ladulle, kun siihen mahdollisuus vain jostain löytyy”, puhelimen päähän tavoittamamme Sotkijainen jatkaa itähelsinkiläiseltä peltoaukealta, jolta hän on juuri onnistunut löytämään uuden vielä kengin tamppaamattoman ladun.

Pääsy hiihtotunneleihin varmistaisi menestyksen

Suomen Latutallaajien vastikään julkaiseman kannanoton mukaan on käsittämätöntä, että vähälumisina talvina harrastajilta on ehdottomasti kielletty pääsy verovaroilla rakennettuihin hiihtotunneleihin.

“Niissä kun on vedottu mitä ihmeellisimpiin tekaistuihin syihin, jolloin tallaajat ovat jääneet ulos.”

Sotkijaisen mukaan vireillä on jo muutamia haasteita, joissa syrjintään ja yhdenvertaisuuteen vedoten haetaan oikeutta jäsenistölle.

”Se nyt ei vaan ole sama tallailla jossain pururadalla tai kävelypaanalla. Ihan sama tunne on varmasti hiihtäjälläkin, jos joutuu hiihtämään ainoastaan rullasuksilla. Kyllä se kumminkin lumella tulee ihan oma fiilis”, Sotkijainen korostaa.

Latutallaus sopii kaikenikäisille

“Harrastuksen aloittaminen on helppoa. Ihan perusvälineillä pääsee mukavasti alkuun. Tarvitaan vain hyvät kengät ja sopiva ulkoiluvaatetus.”

Sotkijainen korostaa, että kuntoakin vaaditaan, koska hiihtoladun tallaaminen on raskasta ja tasapainoa vaativaa urheilua. Jotkut pidemmälle ehtineet ovat ottaneet mukaan sauvat, joita käyttämällä saadaan tehoa tallaukseen ja niistä on apua tasapainon pitämisessä.

“Osa tallaajista on vienyt harrastuksensa lähelle ammattilaisuutta. Heistä useat treenaavat vähintään kolemsti päivässä, aamulla varhain, ruokatunnilla ja iltapäivisin heti töiden jälkeen. He käyttävät treenivastuksenaan usein kaksosrattaita ja perässä vedettävää pulkkaa. Lisähaastetta treeniin saa kiinnittämällä isokokoisen koiran flexillä rattaisiin.”

Teksti: Martta Åkerblom, maakuntakirjeenvaihtaja


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2019 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.