Press "Enter" to skip to content

Talous

Tekopyhävedestä uusi vientituote

Kangasalan seurakuntayhtymä on päättänyt hakea vielä kerran Korkeimmalta taholta lisälupaa tekopyhäveden tuottamiseksi Kangasalan Kuninkaanharjussa.

mies työntää lastenvaunuja rannassa, auringonsäteet osuvat pilvien lomasta vesistön takana häämöttävään saareen
Vesi on pyhittymäisillään. Arkistokuvamme ei liity tapaukseen.

Veden tuotantoon perustettu Kunpase Oy -tekopyhävesiyhtiön toimitusjohtaja Kauno Nevanletto-Suonperä kertoo tilanteen olevan haasteellinen. Firmalla on tällä hetkellä 190 miljoonan euron velkataakka ja moni alkuperäisistä mukaan lähteneistä seurakunnista on saanut kirkkolliskokoukselta vahvan epäilyksen uskolleen onnistua hankkeessa ja vetänyt kolehtinsa pois kokonaan.

Mikä ihmeen tekopyhävesi?

Kunpase Oy:n nettisivujen mukaan idea on siinä, että Suomessa olisi nyt sekä ajallisesti oiva tilaisuus että runsaiden vesivarantojemme ansiosta hyvä mahdollisuus viedä raikasta tekopyhävettä ympäri Eurooppaa ja muitakin maita.

“Trendi näyttäisikin olevan se, että pyhää vettä ei riitä kaikille tarvitseville ja toisaalta veden siunaajien määrä on radikaalisti laskenut viime vuosina”, kertoo Nevanletto-Suonperä.

Tähän puutteeseen Kunpase Oy tarjoaa ratkaisuna puhtaan ja raikkaan tekopyhäveden tuottamisen luomutyyppisellä tavalla maallikoiden voimin. Kunpase Oy lupaa työllistää useita henkilöitä vedenkantajina tulevaisuudessa.

“Toisaalta papisto saa keskittyä enemmän omiin hommiinsa, eikä veden siunaamiseen”, summaa Suonperä-Levannetto yhtiönsä tuottamia kristillisiä bisnesarvoja.

“Kunpase Oy:n ratkaisu lähtee ajatuksesta, että maallikot voivat osallistua prosessiin kunhan maa on ensin siunattu huolella.”

Kangasalan ja Tampereen kuntien työttömiä on valjastettu kantamaan vettä ämpäreillä Roineesta Kuninkaanharjun laelle kaivettuun papiston siunaamaan hautaan. Siunatusta haudasta vesi imeytyy harjuun ja pulpahtelee iloisesti rinteen alle perustettuun keräämöön, sielukeskukseen.

“Yksinkertaistetusti kuvattuna vesi suodattuu pyhän maan läpi ja muuttuu suoraan lopputuotteeksi, joka sitten kerätään hopeamaljoihin ja toimitetaan ympäri Euroopan kirkkoja.”

Pirkanmaan ELY-keskuksen työttömyyspalveluiden johtaja Raisa-Leena Interventtinen kuvaa toimintaa mullistavaksi vipuvoimaksi työttömyystilastojen kaunistajana. Kuntouttavana työtoimintana suoritettava vedenkanto on osa suurempaa kokonaisuutta, jossa työttömiä ulkoilutetaan heidän toimintasäteensä kasvattamiseksi.

“Toimipisteidemme määrä on ollut laskussa Pirkanmaalla ja osa työttömistä joutuukin tuomaan työtön työtön työtön -lappuansa jopa kymmenenkin kilometrin päästä postilaatikkoomme. Tämä toiminta pitää heidät kunnossa siihen työhön”, iloitsee Raisa-Leena Internettinen.

satiiriämpäri 2019

“Ja onhan tämä nyt järkevämpi suunnitelma kuin vastaehdotus Kuninkaanharjun myymisestä Vladimir Putinille rakennettavan kesälinnan tonttimaaksi tai Donald Trumpin golfkentäksi, sitäkin on ehdotettu kaupungin kassan kaunistamiseksi.”

Teksti: Pasi Kaarne, Satiiriämpäri 2019 -kilpailija

Tämä teksti on mukana Satiiriämpäri 2019 -kirjoituskilpailussamme. Osallistu sinäkin!


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2018 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.