Press "Enter" to skip to content

Politiikka

“Vaalilauseiden pitää tuntua niin että sattuu”

Sörnäisten vankilan portti
Arkistokuvamme liittyy tapaukseen.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) haluaa seuraavissa vaaleissa perussuomalaisten (ps. ja sin.) äänet, eikä epäröi sanoa sitä.

Ääniä hän on ryhtynyt keräämään vaatimalla nykyistä ankarampia rangaistuksia. Häkkäsen mukaan rangaistusten pitää olla ankaria, koska niiden pitää satuttaa mahdollisimman paljon.

“Tieteelliset tutkimukset saattavat osoittaa, että muunlaiset ratkaisut voisivat olla toimivampia, mutta poliitikon tehtävänä ei ole kuunnella päämääriensä vastaisia faktoja”, Uutissirkuksen päätöksenteko- ja huutavien väkijoukkojen kovaäänisimpien miesten miellyttämisasiantuntija Uolevi Ahonen tulkitsee Häkkäsen haastattelulausuntoa.

Ensimmäisenä Antti Häkkäsen vaalikampanjan avasi Helsingin Sanomat.

Oikeusministeri koventaisi väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistuksia, pidentäisi rikoksenuusinnan aikarajan kolmesta viiteen vuoteen ja laajentaisi ehdollisten rangaistusten seuraamuksia. Talousrikoksiin ja veronkiertoon liittyvät rangaistukset ovat Häkkäsen mielestä nykytasollaan riittäviä.

Oikeusministeriö käynnisti vuonna 2016 tutkimushankkeen, jossa pyrittiin selvittämään kansalaisten oikeustajua. Siitä ei kuitenkaan löytynyt selkeää yhtenäisyyttä.

Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään ensi vuoden huhtikuussa, joten useimpien kansanedustajien ja ministereiden muu kuin seuraavan vaalikauden äänisaaliin varmistamiseen liittyvä toiminta on jo täysin halvaantunut, sote-ratkaisua lukuunottamatta.

Aiheesta muualla:
HS 12.5.2018: Antti Häkkänen aikoo nostaa rikoksen uusijoita koskevan aikarajan viiteen vuoteen – ”Rangaistuksen pitää tuntua”
US 21.6.2017: Uniikki tutkimus yllätti: Kansan oikeustajua ei löytynyt
Yle 21.6.2017: 7 kuvaa tutkimuksesta: Kansalaiset antaisivat usein lyhempiä rangaistuksia kuin tuomarit
AL 21.6.2017: Tutkimus: Suomalaisten oikeustajussa suurta hajontaa – seksuaalirikoksissa kansan oikeus on ankara
Yle 26.1.2016: Tutkija: Kansan oikeustajuun pitää suhtautua varauksella
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 21.6.2017: Seitsemän rikostapausta: käräjätuomareiden arvioima rangaistuskäytäntö ja väestön rangaistusvalinnat. Katsauksia 21/2017. Koko tutkimus (PDF)

Ja vielä yksi pikku-uutinen:
Yle 23.4.2017: Oikeusministerin erityisavustaja Tapani Mäkinen irtisanoutui tehtävästään: kertoo syyksi häneen kohdistuvan rikosepäilyn

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.