Press "Enter" to skip to content

Uusimmat

Flunssaharrastus vie mennessään

Flunssaharrastaja Aki Martinperä on kahdessakymmenessä vuodessa sairastanut 148 influenssaa, 275 tavanomaista räkätautia ja 64 bakteeritulehdusta.

perinteinen ja digitaalinen kuumemittari
Aki Martinperä on bongannut satoja erilaisia hengitystieinfektioita. Hän aloittaa kaikki aamunsa mittaamalla ruumiinlämpönsä kahdella kuumemittarilla.

Aki Martinperä, 58, oli kiinnostunut sairauksista jo pikkupoikana, mutta toden teolla hän ryhtyi syventymään aiheeseen armeijassa 1980-luvun alkupuolella.

“Siellä harrastuksesta oli konkreettista hyötyä. Kun tauti iski, pääsi otille ja sai vapautusta raskaasta ulkopalveluksesta”, Martinperä muistelee.

Peruskoulutuskauden jälkeen Martinperä innostui hengitystieoireista niin suuresti, että hakeutui lääkintämieheksi. Muiden toimiensa ohella hän kokosi mittavan tautikannan.

“Muutamassa kuukaudessa olin kerännyt kirjastooni kaikki tavallisimmat pöpöt ja muutaman epätavallisemmankin. Niitä minä sitten myin niille varusmiestovereille, jotka kokivat tautia tarvitsevansa.”

Myös harrastuksensa kohokohdan Martinperä sijoittaa armeija-aikoihinsa.

“Koko komppania sairasti yhtenä ja samana keväänä influenssan neljä kertaa peräkkäin. Sitä saapuivat ulkomaalaisetkin tutkijat ihmettelemään, että miten voi olla neljä eri influenssakantaa yhdessä pienessä varuskunnassa.”

Tautiharrastus vaatii
viikoittaista paneutumista

Martinperä omistautuu harrastukselleen erityisesti loppuviikosta: uusien tautien bongaamiseksi hän tekee kierroksen paikoissa, joissa on liikkunut mahdollisimman monia ihmisiä.

“Koskettelen paljailla käsilläni virastojen ovenkahvoja, metrojunien tukitankoja ja linja-autojen ja raitiovaunujen pysäytysnappuloita. Sen jälkeen rapsuttelen omaa nenääni tai silmiäni tai ainakin vien sormet suuhuni.”

“Harvoin käy niin, ettei kierrokselta löytyisi yhtään uutta pöpöä”, Martinperä sanoo ja saa pitkän yskänkohtauksen.

Martinperän flunssaharrastus ei ole jäänyt hänen perhepiirissäänkään huomiotta.

“Vaimo kehotti 90-luvun alussa valitsemaan joko harrastuksen tai hänet. Minä valitsin ja tällä tiellä sitä ollaan.”

Harrastus on myös vienyt kokonaan mennessään osan Martinperän sukulaisista.

“Muiden muassa 86-vuotiaan isotätini. Rauha hänen muistolleen.”

Haaveena oma
viruskauppa

Aki Martinperä haaveilee rauhallisista eläkepäivistä.

“Että voisi omistautua tälle rakkaalle puuhalle päivittäin aamusta iltaan. Ehkä elvyttäisin myös armeija-aikaisen virusmyynnin. Voisi vaikka perustaa sellaisen nettikaupan. Vaikka paljon on ihmisiä, jotka kärsivät erilaisista taudeista, on myös paljon heitä, jotka mielellään ostaisivat itselleen jonkin lievemmän akuutin sairauden sopivassa tilanteessa.”

Heti flunssaharrastajan tavattuaan Uutissirkus joutui sulkemaan koko toimituksensa viikoksi yllättävien sairaustapausten johdosta.

Haluatko sinä kirjoittaa meille otsikolla “Rakkain harrastukseni?” Tee se heti Uutissirkuksen juttulomakkeella! Tyylilajimme on satiiri, joten toivomme kirjoitukseltasi satiirista tai ainakin humoristista käsittelytapaa. Jatka juttulomakkeeseemme!


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2018 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.