Pohjoismaiden dynaamisimmin pysähdyttävä satiirisivusto

Ole muodin etulinjassa! Hanki itsellesi Uutissirkuksen T-paita!

Miehen suusta tuli vaahtoa – sai 13 miljoonaa rahoitusta

Raportoi 02.12.2017 12.12 Sijoitukset, Tapetilla nyt, Teknologia, Uusimmat, Uutiset ja vanhaset

Riskirahoittajat arvioivat Helsingin messukeskuksen lähettyvillä epilepsiakohtauksen saaneen miehen 13 miljoonan euron arvoiseksi.

4,95 euron seteli

Arkistokuvamme ei liity tapaukseen, koska kuvatoimittajamme ei onnistunut tähän hätään löytämään suurempia seteleitä esittäviä otoksia.

Rahoitus sai alkunsa, kun ohikulkijat näkivät Länsi-Pasilassa maahan tuupertuneen epileptikon, jonka kuvittelivat etsineen Slush-tapahtumaa. Kun he olivat auttaneet miehen messukeskukseen, kolme pääomasijoittajaa arveli hänen esittelevän omaa ideaansa niin syvällisesti, että hänen suustaan tuli vaahtoa.

“Sovimme heti jatkoneuvottelut ensi huhtikuulle. 13 miljoonasta oli pakko puhua näin alkuvaiheessa, koska tyypin eteen alkoi syntyä jonoa”, Sally Smith More And More Capital -pääomasijoitusyhtiöstä kertoo.

Tilanteen edetessä ainakin kaksi paikalle tositarkoituksella saapunutta startup-yrittäjää loukkaantui vakavasti.

Aidot startup-yrittäjät
joutuivat kärsimään

Käärinliinojen taskuja ja ruumisarkkujen peräkärryjä valmistavan RichEvenAfterYourDeath-palvelun toimitusjohtaja Veeti Kärkinen, 21, pahoitti mielensä, koska hän arvioi menettäneensä miehen käyttäytymisen johdosta noin viiden miljoonan rahoituksen.

“Nyt luultavasti saan vain kahdeksan miljoonaa”, Kärkinen suree.

Kärkisen mukaan epilepsiakohtauksen saaneen miehen suusta tullut vaahto vei sijoittajien huomion pois hänen oman yrityksensä tarinasta.

“Siis siitä, että jos sä kuolet ja jos sut hautaan laskettaessa varustetaan sun ruumisarkkuun liitettävällä peräkärryllä ja käärinliinojen taskuilla, sä voit ottaa mukaan riittävän määrän varallisuutta, jotta voit viettää hyvää elämää, kun sut joskus onnistutaan herättään kuolleista”, Kärkinen sanoo.

“Muutoinhan sä olisit tänne palatessas täysin sun sukulaisten armoilla sun omaisuuden suhteen.”

Lääkäripalvelukaan
ei pääse käynnistymään

Kokonaan vaille kiinnostusta jäi palvelumuotoilija Zake Virtasen, 27, yyperDoktor-alusta, jonka ideana on yhdistää lääkäripalvelujen tarjoajat ja tarvitsijat.

“Miljoonaa tulin näin aluksi hakemaan, mutta edes yhtään alustavaa kontaktia en tuon harmillisen häiriön vuoksi saanut”, Virtanen manailee.

“Mutta kehitän teknologiaani taas eteenpäin, joten ensi vuonna tärpännee.”

Zake Virtanen aikoo innovaationsa avulla haastaa sekä julkisen sektorin että monikansalliset terveysjätit. Virtasen palvelualusta tuo yhteen lääkäripalvelujen tarjoajat ja tarvitsijat.

“Mikäli sinulla on terävä veitsi ja valkoinen takki, pääset sovelluksemme kautta tarjoamaan yksinkertaisia päiväkirurgisia toimenpiteitäsi asiakkaillemme seitsemän euron päiväpalkalla”, Virtanen kuvailee yyperDoktor-palvelunsa keskeisen ajatuksen.

Aiheesta muissa aviiseissa:
HS 2.12.2012: Slushin hyperenergisen näyteikkunan takana luodaan verkostoja, joiden toivotaan johtavan miljoonasijoituksiin – mutta onko startupeista Suomen pelastajiksi?


Ole muodin etulinjassa! Hanki itsellesi Uutissirkuksen T-paita!

Lue Uutissirkuksesta enemmänkin teemoista , , , ,

Tutustu toki kaikkiin aihepiireihimme: 112 aikataulut alaiset aluehallinto aluepolitiikka alusasut ja päällysvaatteet amk anteeksipyynnöt arkkitehtuuri asuntopula autoilu autot avaruus bussikatokset bussit C2H5OH demokratia eduskuntavaalit2015 elintarviketeollisuus elokuvabusines elämä ja epäerotiikka elämän paras aika energia esimiehet Espoo estetiikka eurovaalit 2014 facebook fanitus Finland gladiaattorit graffitit Guggenheim havainnot Helsinki herkut humppa huvit hybridiautot ja -reet hyvä veli -verkostot idyllit ihmisyys ilotulitteet ja muu pauke In English Internet islam isyys ja äitiys jakamistalous jakeluautot jalankulku jatkosota jouluherkut julkisuus junat kaapelijakokaapit kaavoitus kansantalous katutaide kaupanteko keittiöideat keksinnöt kieli ja kirjoittaminen kierrätys kiinteistöhuollot ja talonmiehet kirjallisuus kodinhoito kodinkoneet kohtuullisuus kohut komeettakarriäärit korvaukset kotitalousvähennys koulut koulutus kristinusko kulinarismi kunnallispolitiikka kuntatalous kuntavaalit 2008 kuntavaalit 2012 kuntavaalit 2017 kuolemanvakavuus kutsunnat kybersota ja -rauha käteinen lakimiehet ja -naiset lapset latua! leikkaukset lentoturvallisuus levikkikierre liikenne likasankojournalismi lintsaus lottovoitot luovuus lyhenteet Länsimetro marjastus metsästys ja tuulastus markkinointitoimeliaisuus matkailu media merkkipäivät miehet miehet ja miehet miehet ja naiset mikrotalous monarkiat monikulttuurisuus moottorit mopoautot mopot motorismi muoti muoto muotoilu muuten vaan sota mäntsälä Mäntsälä mielessäin naapurisopu naiset naiset ja miehet naiset ja naiset nettihuijaukset nuoriso opinnot opiskelijaelämä Oulu paikallinen sopiminen palvelut parvekegrillaus perhe perinnöt piparkakkutalot pojat politiikka Posti presidenttipeli 2018 purjeet ja moottorit pyöräily raha rakentaminen ja remontit rap rasismi ravinto retoriikka reviirit rintamamiestalot robotiikka rock roskalavat, -säiliöt ja paperikorit roskasäiliöt ja paperikorit sairaus ja terveys Salo sapuska saunonta seteliraha siivous sijoittaminen Sipoo sisustaminen sisältö some Sote susihavainnot suurpedot sähköautot säästöt säät ja ilmat Tallinna talous taloyhtiöt talvi- ja normaaliaika talvisota Talvivaara Tampere tehokkuus tekniikka tiede tietojärjestelmät Tommosjärvi tortut Tour de ski tukiratkaisut tulevaisuus tunteet Turku turvallisuus ja turvattomuus tuulivoima twitter työ ja työttömyys työkalut ja räjähdysaineet uhat urheilu USA USA:n vaalit 2012 vaalikoneet vaarat vaatetus vakavuus vanhat vanhat lehdet kertovat vanhukset Vantaa vappu varainhoito Venäjä verotus vihreät arvot viina ja viini väy ydinvoima Yle ylioppilaaksi yt-neuvottelut älypuhelimet