Pohjoismaiden dynaamisimmin pysähdyttävä satiirisivusto

Ole muodin etulinjassa! Hanki itsellesi Uutissirkuksen T-paita!

Mies aikoo elää vailla kateutta

Raportoi 30.03.2017 15.03 Muut kohkaukset, Tapetilla nyt, Uusimmat, Verotiedot

Loimaalaismies sai idean tempaukseensa luettuaan yli 150 000 euroa ansainneiden verotietoja ääneen päivittäin lähes viiden kuukauden ajan.

kahvinkeittimien vieressä ovat kuulosuojaimet

Ari-Pekka Mäkelänperän aamupalapöydän verotietoanalyysit saivat hänen perheenjäsenensä kannustamaan miestä elämänmuutokseen.

Ari-Pekka Mäkelänperä, 48, luki ja kommentoi tietoja ansio- ja pääomatuloista perheen aamiaispöydässä. Hän esittää jo tässä vaiheessa vaimolleen suuret kiitokset innoituksesta.

“Hieman ennen joulua vaimoni alkoi ilmestyä aamupalalle kuulosuojaimet korvillaan. Kaksi kuukautta myöhemmin hän luopui niistä, koska siirtyi tekemään keskeytymätöntä yövuoroa. Koska aamiaispöydässä kuulijoina olivat enää poikani ja tyttäreni, aloin jättää kommenttini myös paperilla kahvinkeittimen viereen. Lisäksi sanelin ne vaimoni puhelinvastaajaan”, Mäkelänperä kertoo.

Lopullisen sysäyksen ilman kateutta elämiseen mies sai kuukausi takaperin, kun hänen puolisonsa ilmoitti siirtyvänsä asumaan perheen pihasaunan takkahuoneeseen.

“Koska poika ja tytär olivat muuttaneet ulos telttaan heti kun lumen määrä alkoi vähentyä, aloin kutsua lähimpiä naapureitamme mukaan aamiaiselle. Ikäänkuin nyyttikestiperiaatteella, että tuovat omat voileivät ja kahvit termospullossa mukanaan. Hassuahan se olisi ollut ajatuksiaan aivan yksin tyhjässä pöydässä laususkella. Jostain minulle tuntemattomasta syystä naapurit lakkasivat kuitenkin käymästä ja laittoivat omat talonsa myyntiin.”

Mäkelänperä toivoo vaimonsa ymmärtävän, että hän on vakavissaan suunnitelmansa kanssa. Hän aikoo myöhemmin ryhtyä pitämään kursseja muillekin, jotka haluaisivat seurata esimerkkiä.

“Tavoitteenani on elää jokaisena päivänä täysin vailla kateutta. Yhden minuutin ajan”, Mäkelänperä sanoo, käynnistää sekuntikellon ja vilkaisee keittiönsä ikkunasta kadulle.

“Mitäs tuolla tapahtuu? Onko naapurilla uusi auto? Onkohan se rikastunut talonsa myynnillä? Miksi verotietoja ei saa reaaliaikaisesti?”


Ole muodin etulinjassa! Hanki itsellesi Uutissirkuksen T-paita!

Lue Uutissirkuksesta enemmänkin teemoista , , , , ,

Tutustu toki kaikkiin aihepiireihimme: 112 aikataulut alaiset aluehallinto aluepolitiikka alusasut ja päällysvaatteet amk anteeksipyynnöt arkkitehtuuri asuntopula autoilu autot avaruus bussikatokset bussit C2H5OH demokratia eduskuntavaalit2015 elintarviketeollisuus elokuvabusines elämä ja epäerotiikka elämän paras aika energia esimiehet Espoo estetiikka eurovaalit 2014 facebook fanitus Finland gladiaattorit graffitit Guggenheim havainnot Helsinki herkut humppa huvit hybridiautot ja -reet hyvä veli -verkostot idyllit ihmisyys ilotulitteet ja muu pauke In English Internet islam isyys ja äitiys jakamistalous jakeluautot jalankulku jatkosota jouluherkut julkisuus junat kaapelijakokaapit kaavoitus kansantalous katutaide kaupanteko keittiöideat keksinnöt kieli ja kirjoittaminen kierrätys kiinteistöhuollot ja talonmiehet kirjallisuus kodinhoito kodinkoneet kohtuullisuus kohut komeettakarriäärit korvaukset kotitalousvähennys koulut koulutus kristinusko kulinarismi kunnallispolitiikka kuntatalous kuntavaalit 2008 kuntavaalit 2012 kuntavaalit 2017 kuolemanvakavuus kutsunnat kybersota ja -rauha käteinen lapset latua! leikkaukset lentoturvallisuus levikkikierre liikenne likasankojournalismi lintsaus lottovoitot lyhenteet Länsimetro marjastus metsästys ja tuulastus markkinointitoimeliaisuus matkailu media merkkipäivät miehet miehet ja miehet miehet ja naiset mikrotalous monarkiat monikulttuurisuus moottorit mopoautot mopot motorismi muoti muoto muotoilu muuten vaan sota mäntsälä Mäntsälä mielessäin naiset naiset ja miehet naiset ja naiset nettihuijaukset nuoriso opinnot opiskelijaelämä Oulu paikallinen sopiminen palvelut parvekegrillaus perhe piparkakkutalot pojat politiikka Posti presidenttipeli 2018 purjeet ja moottorit pyöräily raha rakentaminen ja remontit rap rasismi ravinto retoriikka reviirit rintamamiestalot robotiikka rock roskalavat, -säiliöt ja paperikorit roskasäiliöt ja paperikorit sairaus ja terveys Salo sapuska saunonta seteliraha siivous sijoittaminen Sipoo sisustaminen sisältö some Sote susihavainnot suurpedot sähköautot säästöt säät ja ilmat Tallinna talous taloyhtiöt talvi- ja normaaliaika talvisota Talvivaara Tampere tehokkuus tekniikka tiede tietojärjestelmät Tommosjärvi tortut Tour de ski tukiratkaisut tulevaisuus tunteet Turku turvallisuus ja turvattomuus tuulivoima twitter työ ja työttömyys työkalut ja räjähdysaineet uhat urheilu USA USA:n vaalit 2012 vaalikoneet vaarat vaatetus vakavuus vanhat vanhat lehdet kertovat vanhukset Vantaa vappu varainhoito Venäjä verotus vihreät arvot viina ja viini ydinvoima Yle ylioppilaaksi yt-neuvottelut älypuhelimet