Pohjoismaiden dynaamisimmin pysähdyttävä satiirisivusto

Ole muodin etulinjassa! Hanki itsellesi Uutissirkuksen T-paita!

Kunta huomioi todellisuuden strategiatyössään

Raportoi 22.03.2017 14.03 Kotimaa, Muut kohkaukset, Tapetilla nyt, Uusimmat, Uutiset ja vanhaset

Jatkossa Tommosjärven kunnan strategia kopioidaan jonkin satunnaisesti valitun kunnan nettisivuilta. Tekstiin muutetaan kunnan nimi ja asukasluku.

puupino lumisen tien varressa

Kun todellisuus otettiin kunnan strategiatyön lähtökohdaksi, jopa pääkadun leventämishanke näyttäytyi uudessa valossa.

“Koska kaikkien kuntien strategiat ovat samanlaisia toiveiden tynnyreitä eivätkä kuntalaiset niitä lue kuitenkaan, säästyy jättiläismäinen määrä hallintotyötä ja kahvia”, Tommosjärven kunnansihteeri Kuuno Usee sanoo.

Ratkaisuun päädyttiin, kun kunnan sisäinen epäparlamentaarisesti pelkistä virkamiehistä koottu työryhmä sai tehtäväkseen uuden strategian laatimisen seuraavalle valtuustokaudelle ja ryhmä päätti ottaa lähtökohdakseen todellisuuden. Tarkastelussa todettiin, että strategiaprosessi maksaisi kokous- ja kahvikuluina kunnalle lähes uimahallin vuoden ylläpitokustannusten verran.

“Tai siis meillähän ei enää ole toimivaa uimahallia, täsmentää työryhmän sihteeri, Tommosjärven talouspäällikkö Leimu Korhonen.

“Halli on mutta vettä ei, kun ei ole varaa sitä lämmittää. Kunnantalon jukkapalmuja siinä lastenaltaassa suihkutellaan pari kertaa vuodessa.”

Huomattavasti aikaa ja rahaa säästyy myös, koska kunnan strategian tekevät jatkossa vain viranhaltijat. Kunta on päättänyt jättää niin henkilöstön, asukkaat kuin poliitikot pois strategiaprosessistaan.

“Onhan se läyhää lässytystä koko strategiahommeli”, kunnansihteeri Usee jatkaa.

“Tuntikausia istutaan askartelemassa nelikenttiä ja unelmakarttoja siitä, millainen olisi hienoin kunta. Tosiasia on, että kassan pohja on paistanut jo pitkään, investoinnit on seis ja käyttömenot kasvavat kuin jättiputki kunnantalon takapihalla. Politiikassa on pattitilanne, ilmiriita ja kunnanjohtajan irtisanominen on vireillä hallinto-oikeudessa.”

Kuntalaisten ja henkilöstön osallistuminen on aiemmin ollut itsestäänselvyys kuntien ja kaupunkien strategioiden laadinnassa. Tommosjärven kunnassa on nyt uskallettu kyseenalaistaa tämä yltiödemokraattinen toimintatapa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Riiho Ala-Mäkelä (kesk) on tyytyväinen.

“Olihan se turhauttavaa istua niissä palavereissa, kun kaikki tiesivät, ettei mihinkään ole rahaa ja yt:t ovat edessä joka tapauksessa. Nyt voimme keskittyä rauhassa paikallispolitikointiin ja viranhaltijat ja henkilöstö tekevät sen mistä heille maksetaan. Pari valtuustokyselyä on tehty vaikuttamismahdollisuuksien pienenemisestä, mutta niihin vastaamista viivytetään vuoteen 2019 saakka jolloin maakuntahallinto aloittaa toimintansa. Miettikööt sitten siellä strategioitaan”, Ala-Mäkelä linjaa.

Teksti: Laila-Leea Pikkula, maakuntakirjeenvaihtaja

Aiheesta Uutissirkuksen emoyhtiössä:
Cheatingu.com: Strategia


Ole muodin etulinjassa! Hanki itsellesi Uutissirkuksen T-paita!

Lue Uutissirkuksesta enemmänkin teemoista , ,

Tutustu toki kaikkiin aihepiireihimme: 112 aikataulut alaiset aluehallinto aluepolitiikka alusasut ja päällysvaatteet amk anteeksipyynnöt arkkitehtuuri asuntopula autoilu autot avaruus bussikatokset bussit C2H5OH demokratia eduskuntavaalit2015 elintarviketeollisuus elokuvabusines elämä ja epäerotiikka elämän paras aika energia esimiehet Espoo estetiikka eurovaalit 2014 facebook fanitus Finland gladiaattorit graffitit Guggenheim havainnot Helsinki herkut humppa huvit hybridiautot ja -reet hyvä veli -verkostot idyllit ihmisyys ilotulitteet ja muu pauke In English Internet islam isyys ja äitiys jakamistalous jakeluautot jalankulku jatkosota jouluherkut julkisuus junat kaapelijakokaapit kaavoitus kansantalous katutaide kaupanteko keittiöideat keksinnöt kieli ja kirjoittaminen kierrätys kiinteistöhuollot ja talonmiehet kirjallisuus kodinhoito kodinkoneet kohtuullisuus kohut komeettakarriäärit korvaukset kotitalousvähennys koulut koulutus kristinusko kulinarismi kunnallispolitiikka kuntatalous kuntavaalit 2008 kuntavaalit 2012 kuntavaalit 2017 kuolemanvakavuus kutsunnat kybersota ja -rauha käteinen lapset latua! leikkaukset lentoturvallisuus levikkikierre liikenne likasankojournalismi lintsaus lottovoitot lyhenteet Länsimetro marjastus metsästys ja tuulastus markkinointitoimeliaisuus matkailu media merkkipäivät miehet miehet ja miehet miehet ja naiset mikrotalous monarkiat monikulttuurisuus moottorit mopoautot mopot motorismi muoti muoto muotoilu muuten vaan sota mäntsälä Mäntsälä mielessäin naiset naiset ja miehet naiset ja naiset nettihuijaukset nuoriso opinnot opiskelijaelämä Oulu paikallinen sopiminen palvelut parvekegrillaus perhe piparkakkutalot pojat politiikka Posti presidenttipeli 2018 purjeet ja moottorit pyöräily raha rakentaminen ja remontit rap rasismi ravinto retoriikka reviirit rintamamiestalot robotiikka rock roskalavat, -säiliöt ja paperikorit roskasäiliöt ja paperikorit sairaus ja terveys Salo sapuska saunonta seteliraha siivous sijoittaminen Sipoo sisustaminen sisältö some Sote susihavainnot suurpedot sähköautot säästöt säät ja ilmat Tallinna talous taloyhtiöt talvi- ja normaaliaika talvisota Talvivaara Tampere tehokkuus tekniikka tiede tietojärjestelmät Tommosjärvi tortut Tour de ski tukiratkaisut tulevaisuus tunteet Turku turvallisuus ja turvattomuus tuulivoima twitter työ ja työttömyys työkalut ja räjähdysaineet uhat urheilu USA USA:n vaalit 2012 vaalikoneet vaarat vaatetus vakavuus vanhat vanhat lehdet kertovat vanhukset Vantaa vappu varainhoito Venäjä verotus vihreät arvot viina ja viini ydinvoima Yle ylioppilaaksi yt-neuvottelut älypuhelimet