Press "Enter" to skip to content

Kotimaa , Uusimmat

Keski-ikäinen nainen oli tyytyväinen painoonsa

Tapaus sattui Muhoksen Kylmälänkylällä tiistaiaamuna, kun nainen oli päivittäiseen tapaansa punnitsemassa itseään peilin edessä ja ilahtui katsoessaan vaakansa näyttöä.

suklaakonvehti
Kaarina Mätäsalon mukaan kurinalaisuus on laihduttamisessa kaikkein tärkeintä. Joka kolmas joulu hän sallii itselleen herkkuja kuten puolikkaan suklaakonvehdin.

”Onhan tässä mahassa vielä vähän löysää ja takamusta pitää vielä kiinteyttää”, Kaarina Mätäsalo, 41, totesi paikalle saapuneille ihmetteleville kyläläisille.

Yli 30 vuotta jatkunut, pääasiassa naistenlehtien ohjeilla tapahtunut laihduttaminen oli tuottanut tulosta, ja vaa’assa komeili lukema 64 kg. Kaarinan pituudella se tarkoittaa painoindeksiä 23, joka on jo lähes keskellä normaalipainoa.

”Minulle kertyi kiloja etenkin raskausaikoina salakavalasti, kun luulin odottavani kaksosia, joten piti kolmen edestä syödä”, Kaarina jatkoi onnellinen hymy kasvoillaan.

”Ehkäisy petti ja sitten ajattelin, että antaa mennä, kun on alamäki taas ja painoa tuli nopeasti lisää.”

Yli viiden kilon pudotus onnistuu vain harvalta, mutta Kaarinalla apuna olivat näkkileipä-, kaali- ja heraproteiinidieetit. Tulevaisuuteensa hän suhtautuu toiveikkaasti. Jaloissa pyörivä Seija-koira ja ikkunalaudalla viihtyvä Jeppe-kissa pitävät huolen siitä, että liikuntaa tulee riittävästi.

“Lapset sosiaalilautakunta otti huostaan jo pieninä, koska heille ei ollut kotona tarjolla tarpeeksi ravintoa. Myös mieheni muutti jokunen vuosi sitten toisaalle jatkuvaa nälkäänsä valitellen.”

Teksti: Teppo Kosu, maakuntakirjeenvaihtaja

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.