Press "Enter" to skip to content

Politiikka , Uusimmat

Timo Soini muodostaa enemmistöhallituksen

Perussuomalaisten keskeinen vaaliteema on pääministeriys. Puheenjohtaja Timo Soini asettaa tiukat ehdot hallitusyhteistyölle ikääntyneiden puolueiden kanssa.

Timo Soini on äärimmäisen kriittinen.
Timo Soinin mukaan perussuomalaisilla voi olla mahdollisuuksia löytää muitakin hallituskumppaneita kuin perussuomalaiset.

Soini on jo antanut puolueensa piirijärjestöille ohjeistuksen vaalitavoitteiden saavuttamiseksi. Ohjeistuksen pääkohdat käyvät ilmi Uutissirkuksen maakuntakirjeenvaihtajan haltuun päätyneestä listasta.

1. Perussuomalaiset ei vastusta EU:ta vaalien alla missään käänteessä
2. Perussuomalaiset ei vastusta enää ruotsinkielen pakollisuutta kouluissa
3. Perussuomalaiset ei hauku keskustaa ja Sipilää vaalien lähestyessä
4. Perussuomalaiset ei hauku kokoomusta ja Stubbia gallupien edetessä
5. Perussuomalaiset ei ylenkatso pikkiriikkistäkään ministerin postia

Yhteistyötään kansan kanssa Soini on ehtinyt hiomaan poistamalla autoveron ja tuulivoiman syöttötariffin.

“Näillä ankariltakin tuntuvilla reunaehdoilla otamme toisen vaalijytkyn ja muodostamme enemmistöhallituksen vaikka yksinämme. Kyllä kansa tietää”, kesken ravikisojen kiireiden tavoittamamme puheenjohtaja Timo Soini sanoo.

Teksti: Tapio Hämäläinen, maakuntakirjeenvaihtaja & Gilbert Granholm, päätoimittaja

Aiheesta muissa aviiseissa:
TS 16.12.2014: Timo Soinin tavoitteena kuusi ministerinsalkkua
Verkkouutiset 15.12.2014: Timo Soini kyselee Sipilän ja Stubbin kantaa autoveron poistamiseen


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2020 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.