Press "Enter" to skip to content

Ruoka, juoma, meno muu

Viinamatka Viroon tuotti rajun pettymyksen

Suomalainen lähihoitaja koki karvaan pettymyksen Viroon suuntautuneella viinanhakureissulla: ”Siellä mitään säästynyt!” hän purkautui Länsisatamassa.

Tallinnasse
Somerolainen lähihoitaja painottaa, että ostosmatka Viroon vaatii aikaa ja lihaksia ja hyvät kengät. Tallinnassakin joutuu helposti kävelemään yli metrin ennen kuin pääsee viinakauppaan.

”Yritin ostaa niin säästäväisesti kuin suinkin, mutta loppulaskuni tallinnalaisessa alkokaupassa oli silti 998,32 euroa”, nimettömänä pysyttelevä somerolainen lähihoitaja kertoo pettyneenä ja näyttää myymälän kassalta saamaansa kuittia.

”Tämä on valtava summa rahaa hoitotyön ammattilaiselle. Olisin saanut sillä jokseenkin tuhat tölkkiä maitoa tai kolmisensataa pakettia broilerin koipireisiä.”

”Ehkä insinööreillä on erilaiset taskulaskimet kuin hoitajilla”, nainen huomauttaa kitkerästi ja viittaa äskettäin näkemiinsä espoolaisinsinöörin laskelmiin, joiden mukaan 1 000,47 euron alkoholiostokset olisivat Suomessa maksaneet 2 160,69 euroa.

”Ei minulla säästöön mitään jäänyt. Ihan samat eurothan siellä Virossakin ovat käytössä”, sairaanhoitaja kummastelee ja ihmettelee, miten saa ostosrullakkonsa mahtumaan raitiovaunuun.

“Ja matkaan vielä hukkui yli puoli vuorokautta omaa vapaa-aikaa, paljonko senkin laskennallinen hinta olisi ollut?”

Nainen ei ole vielä päättänyt, mitä hän tekee Virosta hakemilleen alkoholijuomille.

”Ihan sama vaikka kaataisin kaiken kurkusta alas!” hän puuskahtaa ja arvioi, että jos käyttää alkoholia nykyiseen tahtiinsa, hän on ennättänyt jättää työelämän ja viettää lähes vuosikymmenen verran eläkepäiviä ennen kuin seuraavan kerran joutuu harkitsemaan viinanhakumatkailua.

Teksti: Ulpu Meri, maakuntakirjeenvaihtaja

Lue Uutissirkuksesta myös:
10.3.2014: Suomi kieltää alkoholin matkustajatuonnin
26.11.2012: Risteilymatkustajien ripeys pelasti miehen Tallinnan-laivalla

Aiheesta muissa aviiseissa:
IS 26.3.2014: Insinööri todisti: Viron viinareissu säästää yli tuhat euroa

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.