Press "Enter" to skip to content

Ruoka, juoma, meno muu

Konvehtirasiasta löytyi hyvänmakuinen konvehti

Päijäthämäläinen nainen havaitsi hyvänmakuisen konvehdin myöhään eilisiltana. Konvehti löytyi rasiasta, jossa oli kaikkiaan 32 konvehtia. Tapaukseen saattaa liittyä rikos.

Arkistokuvassamme esiintyvä suklaa ei liity asiaan. Tai kyllähän se sillä lailla liittyy, että se kuvittaa tätä juttua ja ikään kuin viittaa siihen konvehtiin, josta tekstissä kerrotaan, mutta ei ole se kuitenkaan se nimenomainen konvehti.
Arkistokuvassamme esiintyvä suklaa ei liity asiaan. Tai kyllähän se sillä lailla liittyy, että se kuvittaa tätä juttua ja ikään kuin viittaa siihen konvehtiin, josta tekstissä kerrotaan, mutta ei ole se kuitenkaan se nimenomainen konvehti.

“Olin eilen iltavuorossa enkä ehtinyt käydä kaupassa. Kaapissani oli vain yksi lahjaksi varattu konvehtipakkaus, jonka sisällön söin iltateeni kanssa. Kun maistelin viimeistä täytesuklaanappia, kiinnitin huomiotani sen makuun: aivan erilainen kuin rasian muissa 31 konvehdissa”, nainen kertoo.

Suomen Makeisvalmistajien keskusliiton juhlakausibulkkiosaston asiamies Tuomas Mäkinen arvelee, että tapauksen pääsyyllinen löytyy valmistajan suklaalinjastolla viime kesäkuussa työskennelleiden ihmisten joukosta.

“Jonkinlainen laiminlyönti siellä on täytynyt sattua. Meille on kunnia-asia, että konvehtirasian sisältö on mahdollisimman tasalaatuinen”, Mäkinen sanoo.

“Nykyisillä resursseilla valmistajien laaduntarkkailuosastot eivät tosin joulusesonkia valmistellessaan mitenkään ehdi maistaa yksittäisen rasian jokaista konvehtia. Useimmiten jo hieman yli kahdensadan kappaleen päiväannos vie työtehon useiksi vuorokausiksi”, Mäkinen arvioi.

Valtaosa konvehdeista myydään ja syödään jouluna, mutta edes maailman etevimmät tiedemiehet eivät vielä ole kyenneet selvittämään, miksi.

Lue Uutissirkuksesta myös:
24.12.2008: Mies pelasti naapurinsa kinkkuvalmisteelta


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2019 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.