Press "Enter" to skip to content

Uusimmat

Poliisihallitus säikäytti kirjeellään johtajaa

Poliisihallituksen yritysjohtajalle lähettämä kirje sai miehen tunnustamaan kaksitoista rikosta, ennen kuin hän havaitsi viestin koskeneen passinsa uusimistarvetta.

Eteläsuomalainen yritysjohtaja tunnusti turhaan toistakymmentä rikosta, koska poliisihallituksen kotiosoitteeseen lähettämästä kirjeestä ei mitenkään voinut päätellä sen sisältöä.
Eteläsuomalainen yritysjohtaja tunnusti turhaan toistakymmentä rikosta, koska Poliisihallituksen kotiosoitteeseen lähettämästä kirjekuoresta ei mitenkään voinut päätellä sen sisältöä.

Kotikuntansa poliisiasemalle kiiruhtanut johtaja ennätti tunnustaa kaksi törkeää kirjanpitorikosta, neljä velallisen epärehellisyyttä, kolme avunantoa törkeään kirjanpitorikokseen, kaksi myymälävarkautta ja yhden tankojuopumuksen ennen kuin hän käsiensä tärinältä pystyi avaamaan Poliisihallitukselta saamansa kirjeen.

Kirje sisälsi muistutuksen miehen passin vanhenemisesta. Nimettömänä pysyttelevä johtaja aikoo haastaa Poliisihallituksen oikeuteen kärsimästään vääryydestä.

“Ei voi olla niin, että Poliisihallitus lähettää minun kotiosoitteeseeni kirjekuoren, jonka päältä ei heti pysty havaitsemaan, mihin asiaan se liittyy. Menettelin vain kuten kuka tahansa rehellinen kansalainen olisi vastaavanlaisessa tilanteessa menetellyt”, johtaja kiteyttää.

Mies ehti ennen poliisiasemalle rientämistään siirtää neljätoista miljoonaa euroa varallisuuttaan lastensa ja vaimonsa nimiin sekä Neitsytsaarille perustamaansa yhtiöön. Hänen talousjärjestelyistään aiheutui reilusti yli 200 000 euron kustannukset, jotka hän aikoo periä valtiolta takaisin.

“Lisäksi vaimoni laittoi avioerohakemuksen vireille heti kun oli havainnut uudet kiinteistöomistuksensa ja pankkitilinsä tuoreen saldon. Myös molemmat poikani muuttivat omaisuuksineen pois kotoa ilman että olisivat jättäneet minulle mitään tietoa, missä nyt ovat.“

Aiheesta muissa aviiseissa:
Yle 23.5.2013: Kirje patistaa passin hakuun

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.