Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Tatuoinnin vaarat yllättivät nuoren aikuisen Espoossa

Itäespoolainen opiskelijamies ei arvannut, että hänen molemmat jalkansa voisivat paleltua tatuointien vuoksi.

Onnekseen Nikojonne Virtasenoja pääsi lämmittelemään kauppakeskukseen. Muutoin tatuoinnin seuraukset olisivat voineet olla kohtalokkaat.

Kolmattakymmentä lähestyvä Nikojonne Virtasenoja on tänään tyytyväinen mies. Toista oli eilen, kun hän käveli ammattikorkeakoulusta kohti kotiaan meren rannalla kulkenutta raittia myöten.

“Yhtäkkiä huomasin, että molemmat jalkani tuntuivat aivan tönköiltä. Istahdin puistonpenkille googlaamaan ja vartin nettisurffailun jälkeen arvelin, että sääreni saattoivat olla paleltumaisillaan.”

“Kun viimein pääsin lämmittelemään läheiseen kauppakeskukseen, eräs eläkeläismies sillmäili shortsejani ja huomautti minulle, että talvella olisi hyvä käyttää pitkiä housuja.”

Nikojonne perääkin yhteiskunnan vastuuta nuorten aikuisten hyvinvoinnista.

“Ei voi olla niin, että kun varmistaa tatuointinsa näkyvyyden lyhytlahkeisilla housuilla tai hihattomalla t-paidalla, niin yhtäkkiä tammikuussa altistuukin paleltumavammoille.”

Nikojonnen mukaan ongelma voitaisiin ratkaista yksinkertaisella oivalluksella.

“Jos kaikki Suomen kadut, puistot, metsät ja vesialueet muutettaisiin lämmitetyksi tilaksi, asia paranisi kertoheitolla.”

“Lisäksi olen jo vuosia puhunut tatuointituen tarpellisuudesta. Jalkanikin jouduin tatuoimaan itse, koska muutoin olisin joutunut käyttämään tatuoinnin teettämiseen osan Thaimaan-reissuani varten ottamastani pikavipistä.”

Lue Uutissirkuksesta myös:
28.12.2012: Teini teki virheen ja pyysi sitä anteeksi
15.4.2012: Tuntematon anasti kesätyöpaikan
15.12.2011: Ammattikorkeakoulut pelastavat nuoret tuoreilla hittialoilla
16.9.2010: HS: Sinkut eivät syö lihaa

Aiheesta muissa aviiseissa:
Yle 15.1.2013: Tatuoinnit eivät enää ole trandikkäitä – paitsi Suomessa

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.