Press "Enter" to skip to content

Epäerotiikka

Tuhkakumpu

Yliopiston henkilökunta on juuri tuollaista, Heimo mietti.

Istutaan ruokalassa ristiin rastiin siten ettei koskaan olla keskustelukumppania vastapäätä ja näin viedään tilaa muilta ruokailijoilta. Jutellaan kovaan ääneen urheilusta sivistyssanoja viljellen ja kesän Rodoksen reissua suunnitellen.

Paksu kerros aurinkorasvaa nenän päässä kieltämättä kaunistaa teitä, hymyili Heimo mielessään.

Naiset kulkevat kesähelteelläkin huivi kaulassa. Kulkevat yliopiston ihmisvirrassa ja tekevät porukalla äkkipysähdyksiä niin, että jono perässä kasvaa kuin Siwassa helatorstain iltana. Miehet vaaleansinisissä kauluspaidoissaan tuskin vaivautuvat pyyhkimään, jos sattuvat kusemaan vessanpöntön reunalle.

Heimo puri hammasta ja haarukoi lautaseltaan viimeiset rippeet Kolumbuksen kanakastikkeesta. Järkyttävää mössöä sekin.

Heimon työharjoittelu Tuhkakummun yliopiston viestintäpalveluissa alkoi olla lopuillaan. Kesä oli ulkoisin puolin ajoissa, mutta jäätävä viima oli pitänyt hereillä jo muutaman viikon. Erityisesti aamut olivat Heimolle kovin epämieluisia: äkkiseltään puhjennut koivuallergia teki uniajan viimeisistä tunneista tuskaliaita.

Viime aikoina Heimo oli alkanut järjestellä elämäänsä uudestaan. Cole & Soninin Woods-tapettia, makkaratyynyjä, aamupalaksi vain Arvid Nordquistin Classic Svea -kahvia.

Heimon isä oli kunnan tiedottaja eikä tämä siltikään ollut koskaan lukenut poikansa tekstejä. Heimo oli siitä salaa mielissään, sillä näin hän saattoi pitää yllä illuusiota siitä, että hänen tekstinsä olivat täydellisiä sellaisinaan.

Alitajunnassaan hän oivalsi kyllä, että tekstit tuli oikolukea ennen julkaisua jo pelkästään oikeakielisyyden kannalta. Hänen tekstinsä olivat poikineet tulvan tiukkasanaista palautetta Tuhkakummun yliopiston verkkosivuille, ja sekös Heimoa kismitti.

Huono palaute on kuin syvä lautasellinen kuumaa lihakeittoa heitettynä vaeltavan kasvissyöjän kasvoille, Heimo mietti itsekseen ja pakkasi mustaa olkalaukkuaan. Hän oli ostanut laukun kirpputorilta. Kerran laukun edellinen omistaja oli tullut häntä vastaan ja nauranut kertoessaan sen toimineen oksennussankkona erään juhannuksen yli.

Juhannus olikin taas pian edessä, eikä Heimo jostain syystä pitänyt ajatuksesta yhtään. Häntä oli alkanut ihan viime aikoina ärsyttää lähestulkoon kaikki suomalaiset perinteiset kansanjuhlat, joihin liittyi viina ja alastomuus. Tähän hän katsoi lukeutuva vapun ja juhannuksen lisäksi myös pääsiäisen ja itsenäisyyspäivän. Jos ei heilaa helluntaina, niin eipä ole aidsia adventtina.

Heimo istahti tuttuun tapaan Tuhkalinjojen bussin numero 18 takaosaan. Ei kuitenkaan liian taakse, sillä peräänajotilanteessa hänen takalistonsa olisi ollut kovilla. Sitä paitsi hän oli kuullut tutultaan, että aivan bussin takaosaan asettuminen on alitajunnassa merkki isänpelosta. Isä edustaa aina keulaa, josta takaosan istuja haluaa olla mahdollisimman kaukana. Sitä ei Heimo halunnut missään nimessä viestittää kellekään.

Heimo oli usein pohtinut, onko hänen elämässään uusia mörköjä. Sellaiseksi hän koki lopulta juuri bussimatkan. Erityisesti sen matkustajien sosiaalisen käyttäytymisen malli sai Heimon niskakarvat nousemaan huippuunsa.

Bussi numero 18 liikennöi Tuhkasalon lentokentän, keskustan ja Tuhkanmaan yliopistokampuksen väliä aktiivisesti ja on Heimolle perin tuttu. Heimo tajusi hypätessään bussiin ja istahdettuaan käytäväpaikalle, ettei mennyt kuin muutama tovi ja vierustoveri alkaa omituisesti vääntelehtiä ja kääntelehtiä kuin hänet olisi yllättänyt suurempikin hätä. Penkki kuluu, ja mikäli Heimo olisi täysin skeematon, hänen päänsä yläpuolella pomppisi vain suuri kysymysmerkki. Heimo tajuaa kuitenkin vihjeen: kaverihan haluaa ulos. Hänen pysäkkinsä on tässä. Sanelemattoman ajatusmallinsa mukaisesti Heimo siirtyy pois paikaltaan ja päästää vierustoverin pysäkilleen.

Se oli Heimon mielestä kiusallisin mahdollinen tilanne. Hänen kuulemansa mukaan Tuhkakummun julkisen liikenteen matkustajat olivat vielä näennäisesti aktiivisia. Suuremmissa kaupungeissa ikkunapaikan ihminen, homo finestris, saattaa hyvinkin keskustelun välttämiseksi istua oman pysäkkinsä ohi ja jäädä pois vasta seuraavalla kierroksella, kun käytäväpaikan ihminen, homo corridorsis, on poistunut.

Tapansa kullakin, Heimo mietti.

Aikansa istuskeltuaan erilaisilla käytäväpaikoilla Heimo teki mielenkiintoisia huomioita. Miesten ja naisten välillä on hyvin vähän eroja – molemmat viestivät yhtä hyvin tai yhtä huonosti. Vanhemmat ihmiset selkeästi useammin ilmoittavat pysäkkinsä saapumisesta suullisesti, lyhyesti ja ytimekkäästi. Mitä nuorempia ihmisiä ikkunapaikalla istui, sitä enemmän he tyytyivät ilmaisemaan poistumisaikeensa sanattoman viestinnän kautta.

Erilaisia poistumisesta kertovia signaaleja kertyi roppakaupalla, ja Heimo osasi eritellä niistä yleisimmät. Hyvin useassa tapauksessa vierustoveri käytti jotain objektia ilmaisemaan itseänsä. Tähän kävivät hyvin muun muassa hansikkaat, joita alettiin näennäisesti kiskoa käteen pysäkin lähentyessä, myös pipoa käytettiin. Mikäli henkilöllä oli mukanaan reppu tai laukku, ja varsinkin jos siinä oli vetoketju, sitä käytettiin väkevänä aseena. Yleensä sylissä olevan laukun vetoketju suljettiin suurieleisesti ilmaisemaan matkan päättymistä, tai mikäli vetoketju oli jo valmiiksi kiinni, matkan loppuvaiheessa se avattiin ja suljettiin uudelleen.

Mikäli käytäväpaikan ihminen ei vielä tässäkään vaiheessa ollut tajunnut vierustoverinsa vinkkiä, viimeisenä, kenties kaikkein tehokkaimpana keinona käytettiin niin sanottua lähtöasentoon orientoitumista. Lähtöasennoksi Heimo mielsi tilaa, jossa henkilön ulkovaatteet olivat jo päällä, laukku suljettu ja sylissä. Sen jälkeen selkä vedetään suoraksi ja käännytään käytävänpuoleisella penkillä istuvaan toveriin tilanteesta riippuen noin 10–20 astetta ilmaisemaan poistumisen aietta.

Heimon havaintojen mukaan tämä väkevä keino tepsi lähes aina, ja ikkunapaikan haltija selvisi kuin selvisikin tilanteesta sanaakaan sanomatta.

Se huvitti Heimoa kovasti, ja usein hän jäikin ihan tahallaan käytäväpaikalle muka huomaamatta ikkunapuolen istujan sanattomia signaaleja odottaen tämän käyttävän ääntään.

Nyt ikkunapaikalla istui keski-ikäinen mies Tuhkaseudun sanomia lukien. Kun hänen pysäkkinsä alkoi lähestyä, mies taittoi lehtensä, köhi pari kertaa, katsoi Heimoa ja sanoi sitten jäävänsä pois. Miehen lähdettyä Heimo nojasi taakse.

Mikä lie yliopiston henkilökuntaan kuuluva sukkapuikko, Heimo mietti puoliääneen ennen kuin torkahti.


Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2019 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.